lauantai 25. elokuuta 2018

Laukansäätelyä junnulla

Viikonloppuna oli poikkeuksellisen paljon luppoaikaa yksin kotona, joten intouduin kyselemään lisäratsastuksia Aaltokankaalta. Maastoesteille ei tänä viikonloppuna päässyt mutta lauantaille järjestyi pienryhmäestetunti. Etukäteen odotin jotain eksoottista ratsua eikä veikkaus mennyt pieleen kun sain jatkaa Jampalla.

Humma oli vielä pihalla. Vasta tallissa huomasin lapun että taluta aina ketjun kanssa. Ei ollut ketjua, onneksi oli hevosiksi. Hoitaessa kiltisti. Ratsukoita tunnille tuli 3. Pihalla oli noin plus parikymmentä, maneesissa hellelukemissa. Jätin turvaliivin laidalle eikä sitä tunnin aikana tarvittu. Esteet olivat pieniä.

Heti alkuun huomasin että toinen jalustinhihna on ratkeamispisteessä. Ope kävi vaihtamassa sen. Samalla tuli tosiaan testattua toinen tallin uusista opettajista.

Ravissa Jamppa tuntui alkuun todella kummalliselta. Syyksi selvisi se, ettei humma mennytkään ravia vaan peitsiä. Siitä kun kopisteli vähän eteen niin ravikin löytyi. Myöhemmin joka kerta kun käynnistä pyysi ravia niin siirtyi raviin peitsin kautta. Laukan osasi nostaa suoraan.

Hommat aloitettiin ravipuomeilla. Samalla linjalla oli ensin pidemmän välin ja myöhemmin lyhyemmän välin ravipuomit. Yllättävän hyvin Jamppa niihin säätyi. Vaikeampaa oli lyhyissä kuin pidemmissä väleissä. Muualla ravi piti pitää aika reippaana että pysyttiin ravissa.

Välissä taidettiin ottaa laukkaa maneesia ympäri. Sitten tultiin yksitellen suoraa linjaa. Ope mittasi väliksi n. 21 metriä. Viidestä laukasta oli puhe mutta tultiinkin ekalla kerralla 7. Ohoh. Alkuun aina pääty-ympyrä. Sitten laukkaa säädeltiin ja tultiin kuudella ja seitsemällä. Kuuteen sai pyytää jo ihan reippaasti eteen. Seitsemän tuli rauhallisemmin. Viiteen ei oltaisi pystytty. Kahdeksaa yritettiin mutta sohelsi laukan pois. Nämä kaikki oikeassa kierroksessa.

Sitten kaarevaa linjaa vasemmassa. Olikohan väli 14 metriä? Vai 12? Aloitettiin neljällä. Homma meni höpöksi jos ei osuttu ekalle kunnolla. Jotain taidettiin pudottaakin. Yritettiin myös viittä mutta päästiin vain noin 4,5 askeleeseen. Kolme tuli helposti, kaarretta oli helpompi suoristaa kuin pullauttaa.

Lopuksi toivoin vielä vähän isompia esteitä. Tähän asti siis vain miniristikoita. Hassusti kaikki 3 heppaa sitten kompastuivat etusillaan päivän ensimmäiseen pikkupystyyn. Tultiin ensimmäinen linja kolmesti peräkkäin. Esteet nousivat pikkuhiljaa. Hetki meni että sain Jampan skarppaamaan jalkojen noston kanssa. Lopulta suurin taisi olla jotain 70 cm pintaan, ei ainakaan yli.

Jampan kanssa oli hauska hypätä. Ehkä joku erilainen tehtävä olisi ollut vielä parempi mutta selvittiinhän me tästäkin. Kivan suoraviivainen ratsu, kiemurtelu oli aika loivaa eikä kertaakaan meinannut mennä ohi. Myös mukavan kevyt edestä. Tunnin jälkeen käsissä ei tuntunut yhtään. Vahvasti mukavuusalueella koko tunti. Olin vain tyytyväinen etten laittanut turvaliiviä päälle.

Ehkä itse olisin pahis ja jos minulla olisi peitsiratsu niin opettaisin sen vetämään maastossa peitsillä. Sehän oli ihan tasaista kyytiä.

Ongelmia:
peitsaus
pari pudotusta
laukan lyhentäminen oli vaikeaa

Parannusta:
empimättä kaikesta yli
ravissa ja laukassa  oli jo vähän säätövaraa
kiltti karsinassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora