tiistai 14. elokuuta 2018

Jokainen tuntemus on tärkeä

Tiistaina tuli taas aiottua enemmän kiire tallille. Onneksi humma oli tunnilla valmiina! Tällä kertaa taas vanhin veljeksistä eli Saku. Kelinä pilvinen t-paitakeli. Lämmintä jotain +15 ja 20 väliltä. Kuuma tuli. Laitoin ötömyrkkyä. Joko se auttoi tai ei ollut ötököitä. Hummakaan ei ravistellut päätään (tosin sillä oli huppu.)

Tänään tehtiin koko tunti avoja. En oikein tuntenut takapuoleeni missä takaset menevät. En sitten tiedä oliko meno alkutunnista avoa nähnytkään. Ope ei menoamme kommentoinut vaan rohkaisi kokeilemaan eri asioita. Taivuttaminen kannattaa tehdä eri lailla kuin pidättäminen. Vaikka tekisi jotain vähän liikaakin, kyllä sen huomaa jos tulos oli huono. Ja reaktiot pitää vaatia. Meille ohjeeksi tuli aktivoida takasia töihin eli pyytää eteen, sitten himmailla, uudestaan eteen. Oikein toivoa että pääsisi sanomaan että eteen.

Tänään yritin keskittyä istumaan takajalkojen päällä. Välillä mietin käsiäni ylemmäs ja lähemmäs toisiaan. Opelta tuli vinkki että avossa voin ohjata hevosta ns. reisillä oikeaan suuntaan. Sitten jää vielä alapohje jäljelle. Ja ulkojalan huolellisempaa käyttöä kaivattiin.

Meni melko pitkään että otettiin raviin. Siinä sama juttu. Mutta nyt maltoin valmistella siirtymän huolella ja ravi oli alusta asti asiallista. Jossain vaiheessa kyllä huomasin että vaikka ei menty lujaa niin Saku vyöryi pidätteistäni läpi. Keskilinjan avoissa ja myöhemmin pääty-ympyröillä sain paremmin otetta ulkopuolesta. Oikea ohja meinasi olla tyhjä. Suoristin siis oikean sivun ja ajattelin sisätakasta alle ja tämähän auttoi. Vielä ajatus avoissa takajalkojen ratsastamisesta jäi vähän etääksi.

Ope ohjeisti että tunnustelemalla tähän oppii. Kokeilee vaan uudestaan jos ei tunne. Vaikka puhutaan täydellisen hetken tunnistamisesta niin yhtä tärkeää on tunnistaa kaikki muukin.

Lopuksi otettiin pääty-ympyröillä vielä laukkaa. Saku nosti näppärästi. Omia jalkoja pitkiksi tuli käsky. Sain istuttua paremmin laukkaa ja työstettyä sisäjalalla. Harmi että pohkeeni kramppailivat, varsinkin vasen. Ihan näppärää menoa. Ravisiirtymisessä en vaan saanut sisäjalasta tarpeeksi nopeita reaktioita. Heti väistätys.

Loppuraveihin patistelin hummaa paremmin liikkeelle. Toimi liiankin hyvin ja kun ruvettiin päästämään pidemmälle ohjalle niin lähti juoksemaan alta. Hyvin malttoi aina pidätteen verran ja sitten taas kiihtyi.

Ongelmia:
alkutunnista taas kartteli yhtä kulmaa
oli alkuun vähän hidas, loppuverkassa rupesi juoksemaan
syvät kaviourat haittasivat kuskia henkisesti
laukassa vasen pohje kramppasi
ei tullut yhtä keveäksi kuin parhaimmillaan

Parannusta:
sain vauhdin lopulta säädeltyä ja humman odottamaan
nosti laukat täsmällisesti
nyt sain ratsastettua laukkoja ja kulki ihan asiallisesti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora