maanantai 27. elokuuta 2018

Kentän korkkaus

Maanantaina lähdimme Assin, open ja open käsihevosen mukana tutkimaan ulkokenttää. Se ei ole ihan pihapiirissä vaan kävelymatkaa tulee ehkä 10 - 15 minuuttia. Matkan varrella ylettyi nappaamaan matkaomenat suoraan puusta, näppärää. Assi oli hetkittäin ihan ok, välillä jännittyi pinkeäksi. Pari kertaa jumitteli ja pakitteli. Pellon puomi oli pelottava. Kuulemma hirvikärpäsiä oli tarjolla muttei nähty yhtään. Keli oli aurinkoinen n. +15°C.

Kentän toinen pääty oli Assin mielestä pelottava ja sitä kannatti kartella. Kaverihepan perässä meni hyvin kaikkialle mutta itsekseen ei 15 metriä lähemmäs toista päätyä halunnut. Verkkailtiin ympäri kenttää. Kuskin piti pysyä rentona eikä saanut jäädä vetämään, pitämään tai puristamaan (näitä en huomannutkaan tekeväni). Kyynärpäät kylkiin ja nyrkit pystyyn. Jalat rennoiksi alas.

Hommat aloitettiin pääty-ympyrällä turvallisemmassa päässä. Assi ensin kipitti jännittyneenä alta mutta saatiin tätä pikkuhiljaa paranemaan. Mitään kovin ihmeitä ei tänään tehty. Pääty- ja keskiympyrää. Harjoitusravia ja siirtymiä. Ravista käyntiin ja ravin kokoamista ja kasvattamista. Oikea kierros oli tänään helpompi. Molempiin suuntiin Assi valui vasemmalle. Vasemmassa kierroksessa halusi myös tuijotella ulos ja asetus oli tiukassa.


Hetkittäin näytti ihan asialliselta. Kuvausaiheena kuskin istunta.
©Maria

Laukat otettiin keskiympyrällä. Teki joka kerta nätit nostot. Alas siirtymissä kuskin piti pitää oma asento, ohjia ei saanut heittää pois. Ensimmäisestä askeleesta eteen. Vähän vaihtelevaa menestystä mutta myös ihan hyviä siirtymiä. Itse laukoissa Assi oli yllättävän hyvä ja kyydissä oli helppo istua. Oikeassa kierroksessa en tosin saanut oikeaa reittäni rennoksi ja irti hevosesta. Sekä lantio että yläkroppani halusivat mennä vasemmalle.


Ötökät kiusasivat molempia!
©Maria

Takaisin tallille mentiin eri reittiä, tämä taisi olla tien kautta. Assi oli vain lievästi hermostunut välillä. Kivan rauhallinen pääosin. Loppumatkasta portin jälkeen uskalsin antaa pidempää ohjaakin. Jos olisi aina tällainen niin ei olisi mitään ongelmaa. Toistoja tarvitsisi paljon lisää. Todettiin että nyt kenttä on nähty eli voimme olla loppuvuoden hyvillä mielin maneesissa. Jääköön myös sänkkäriratsastukset.

Ongelmia:
menomatkalla Assi oli jännittynyt
kentän toinen pääty oli jännä
kuskilla oli aika paljon skarpattavaa omassa asennossa
pikkukärpäset kiusasivat Assia käynnissä
yksi ötökkä kuskin silmään

Parannusta:
Assi rentoutui
kuski sai skarpattua asentoa hetkittäin hyväksi
siistit laukannostot
ei hirvikärpäsiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora