6 tunnin treenillä sennumestaruushopea

Sunnuntaina oli taas vuorossa Pohjois-Suomen ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskisat Turkalla. Minä Tupulla sennuluokkaan. Luvassa siis perinteisesti K.N. Special ja 80 cm. Kisaajia sennuihin tuli lopulta 6. Junnuja oli lähes 30.

Sain taas luksuspalvelua ja ratsun toimitettuna kisoihin. Eilinen kaulanpesu oli jättänyt yhä pihkaläikän kaulaan mutta eipä sille mitään voinut. Innokkaita apukäsiä oli niin paljon etten itse harjannut tammaa tänään ollenkaan. Roosa teki Tupulle hienon letinkin!

Koulussa lähtönumeroni oli 4. Verkassa Tupu vähän hirnui. Alkuun taipui vain käynnissä oikealle mutta melko pian myös vasemmalle, sitten oikealle ravissa ja yllättävän nopeasti oli sangen hyvä. Tammakonstit auttoivat eli kehuin kun teki yhtään oikein. Parempi kuin koskaan aiemmin ilman apuohjia. Ehkä tarvittava mininitreenimäärä tuli täyteen. Ihan eri näköistä menoa kuin eilen!

Verkkailin ihan peruspyörittelyä alkuun. Vähän enemmän malttia kaipasi koutsi kun vihdoin ehti paikalle. Halusin lopulta vielä ratsastaa radan läpi että oli vähän hajuja millaisia ongelmia saattaa tulla. Vaikeinta oli voltti ravissa vasemmalle. Jätin raipan pois eikä hidastanut yhtään. Ihan ok. Enkä huomannut että olisi jyräillyt. Suht kevyenä pysyi. Vinkki oli että lävistäjän lopussa voi ruveta asettamaan uuteen menosuuntaan.

Hetki ehdittiin olla valmistelualueella. Ensin kävelin pitkin ohjin, sitten taivuttelin käynnissä ja ravissa ja tein siirtymiä. Vaikka tänään muistin syödä ja kelikin oli hieno aurinkoinen +15°C niin silti pelkäsin hyytyväni.

Radalla Tupu vähän jännitti tuomaripäätyä ja suorituksen aikana ei kovin rennosti mennyt päätyyn asti. Muoto ei ollut enää niin hyvä kuin verkassa. Tehtiin kuitenkin rikkeetön ja suht energinen suoritus. Tasaisempaa ja pyöreämpää olisi tietysti voinut olla. Muistin hengittää ja nauttia menosta.

Siiri videoi suorituksemme:

Kuskilla oli aidoissa hauskaa.
©Roosa Lohilahti

Riemuitsin kun kuulin tulokseni, mentiin yli haaveilemani 60 prosentin ja saatiin 60,600 %. Samalla luokan kärkeen. Pari suoritusta piti vielä jännittää mutta suureksi yllätyksekseni pidettiin johtopaikkamme ja tämä riitti luokkavoittoon! Sinivalkoinen ruusuke ja askel lähempänä mestaruuden uusimista. Aikamoista!

Yksikorvainen voittoratsu.
©Roosa Lohilahti

Luokkien välissä Tupu pääsi taas talliin lepäilemään. Turkan väki sen sijaan kasasi nopeasti esteradan  ja sennut kävivät sen kävelemässä junnujen joukossa. Kivan looginen rata eikä mitään erikoisempia esteitä. Johteita ja olikohan yksi valkoinen alalankku. Radan kävely näytti siltä että kaikki aikovat tehdä tiukat tiet. Niin minäkin. Seiskan jälkeen ei tosin auttanut lähteä oikomaan sillä ykkösvaiheen maalilinja piti ylittää.

Kivasti ehti katsoa lähes koko junnuluokan ennen kuin oli oma vuoro lähteä. Hevosten mielestä pelottavimmalta näytti kulma ennen kakkosta. Kuulemma kakkosen johteita ja niiden varjoja hepat karttoivat.

Laura kuvasi ratapiirroksen.

Sennuluokan 6 ratsukkoa kasaantuivat verkkaan melko samaan aikaan. Ajattelin taas kävellä rauhassa alle. Nopeimmat laukkasivat jo. Taisivat hypätä jo verkkahyppyjäkin ennen kuin oltiin edes ravissa.

Nyt Tupu oli enemmän estemoodissa eikä kulkenut enää kovin pyöreänä eikä rauhassa. Mutta reipas tohotus sopi itselleni ihan hyvin. Kuunteli kuitenkin pidätteet. Menin lopulta askellajit läpi. Koutsia ei näkynyt vaikka kuvittelin tulevan. Lopulta hyppäsin sitten ristikonkin pari kertaa. Ja sitten pystyn kahdesti sekä okserin myös. Okseria ei taidettu ehtiä nostaa kisakorkeuteen vaan se oli 70 cm. Nyt en jaksanut välittää. Osalle esteistä ei paikka ihan osunut. Ristikon jälkeen oli väärä laukka. Mutta lennokkaasti kaikista yli. Puhtaastikin. Kyllä se riitti. Tupu myös kääntyi ihan hyvin.

Kun junnuluokan palkintojenjako loppui niin lähdettiin alas valmistautumaan. Kovin kauan ei tarvinnut odotella kun ensimmäinen pääsi aitoihin. Sisälle ei päässyt ennen omaa suoritusta. Ensimmäinen kisaaja veti reippaan tuplanollan mutta jätti jälkimmäisen oikoreitin käyttämättä. Oma vuoroni oli toisena ja päätin lähteä haastamaan.

©Roosa Lohilahti

Ensin kävin näyttämässä kakkosen kulman. Vähän kiire tuli kun vihellettiin jo siellä. Tupu ei edennyt ihan kaikista parasta vauhtiaan. Laukkasi kuitenkin ja nosti jalkansa yli. Mutta kuten ope sanoi niin kakkospysty on pudotusriski. Tupu kopsauttikin siihen ihan kunnolla ja pelkäsin suuresti että putosi. Olikohan vasta ennen nelosta kun katsoin. Ihme ja kumma este oli pystyssä. Ennen nelosta unohdin minne olen menossa ja kaarre meni vähän pitkäksi. Kaikki paikat eivät olleet ihan priimaa mutta yli mentiin. Muistin myös seiskan jälkeen jatkaa suoraan. Kasilta ysille ei valuttu niin pahasti kuin pelkäsin. Ysin jälkeen tiukka kaarre oli jopa yllättävän tasapainoinen. Ohjat eivät meinanneet pysyä käsissä. Kympiltä en ollut ihan tarpeeksi ajoissa kääntämässä ja Tupu harkitsi väärän esteen hyppäämistä. Matkaan tuli pieni töks mutta siitä onneksi selvittiin suht nopeasti. 11 puhtaasti, vähän riskitiukka kaarre ja myös viimeinen puhtaasti. En tainnut muistaa kiihdytellä enää aika kaukana olleelle maalilinjalle. Tuplanolla!

Siiri videoi ratamme:


Luokassa tuli kolme tuplanollaa ja kaksi muuta kiersivät pidemmän reitin. Vähän harmitti kun kuulin että ei päästy ruusukkeille. Tarkoitti luultavasti kolmatta sijaa. Myöhemmin tuloksista selvisi että jäin kakkoselle 0,38 sekuntia ja voittajalle 0,73 sekuntia. Hyvin tiukkaa siis oli. ATU oli käytössä eli toivottavasti kaikille myös saatiin sähköiset ajat. Mutta olihan siinä tuuriakin että meillä kakkonen pysyi ylhäällä.

Kokonaistuloksissa sain siis 1 + 3 = 4 pistettä. Voittajalle 2 + 1 ja pronssia tuli 5 + 2. Saatiin siis sennumestaruushopeaa eikä se kultakaan siis kauas jäänyt. Jaettu esteiden kakkossija olisi riittänyt kultaan. 6 tunnin treenillä ylipäänsä. Ei hullumpaa, hieno Tupu!

Pari ruusuketta ja mitali.
©Roosa Lohilahti

Kiitos koko Tallinmäen poppoolle kun taas mahdollistitte tämän!