lauantai 26. toukokuuta 2018

Hupakolla pienet ratatreenit

Lauantaina toivoin pääseväni hyppäämään myös Hupakolla. Se järjestyi helposti kun hyppäävää porukkaa oli kahden ryhmällisen verran. Tässäkin ryhmässä 4 ratsukkoa. Pidin hupparin yhä päällä. Muut riisuivat lopulta t-paidoille mutta en tarjennut vähentää.

Alkuun käveltiin aika pitkään, Hupakko yritti taas jokusen kerran rikkoa itsekseen raville. Ohjat kädessä oli maltillisempi kuin aiemmin. Tupun konstit toimivat tähänkin. Kulki pyöreänä mutta ravissa ei ollut ihan tasainen. Laukat nousivat välillä hyvin, välillä raviräpellyksen kautta tai kunnolla loikaten. Vauhtia oli. Verkassa poni säikähti tiellä juosseita lapsia. Olisin tietysti voinut kääntää poiskin. Nyt ehti tuijottaa niin kauan että päätti itse yrittää poistua. Sain toki torpattua aikeet parissa laukka-askeleessa. Sen jälkeen ei hetkeen halunnut mennä uudestaan kulmaan. Mutta unohti sen nopeasti kun jatkettiin hommia.

Tunti noudatteli hyvin pitkälle samaa kaavaa kuin edellinenkin. Toki Hupakon kanssa jätettiin lyhyimmät lähestymiset ja isoimmat esteet pois. Sekä tämänkin kanssa uusintakierros välistä.

Ensin tultiin siis pitkähköllä lähestymisellä pystyä. Ekalla kerralla vähän kiirehti kohti estettä. Toisella kerralla en päästänyt ja tuli kivan tasaista laukkaa. Tosin askel ei osunut ja koska en päästänyt kaukaa niin oltiinkin sitten jo esteen seassa. Puomit vähän lentelivät muttei onneksi pahempaa. Syytin tästä myös itseäni. Seuraava kerta rauhallista laukkaa taisi olla sekin vielä huono. Vasta kun lisäsin pykälän vauhtia ja lakkasin nauttimasta odottavasta laukasta niin meno parani. Tuli hyviäkin hyppyjä. Tultiin vielä lyhyempikin lähestyminen tälle ja taisi mennä paremmin. Lyhin jätettiin välistä.

Sitten toisena verkkahyppynä okseri. Ensimmäinen hyppy oli taas vähän epämääräisestä paikasta enkä ollut itse ihan mukana. Taisin nykäistä suusta hypyssä. Toinen hyppy oli hieno!

Rata oli täsmälleen sama kuin edellisellä tunnilla Tupun kanssa, tosin nyt korkeutena meille oli 70 cm. Hupakko eteni sujuvasti eikä kiemurrellut pahasti. Hypättiin sekä juuresta että kauempaa. Sininen laatikko-okseri meni molempiin suuntiin töpöaskeleella ja ainakin jälkimmäisellä kerralla tuuppasin ja olin itse jo menossa. Väliin tuli onneksi myös hienoja hyppyjä. Sarjalle vähän pelotti mennä kovin lujaa. Hupakko juoksikin b-osasta oikealta ohi. Uusintayrityksellä tähtäsin enemmän vasemmalle ja raippa oli oikeassa kädessä. Silti juoksi ohi. Nyt ehdin mennessä raipata. En kyllä ehtinyt pysäyttää lähellekään eikä käyty esteen edessä.

Sitten aidan viereen tuli poni tukkeeksi. Nyt päästiin molemmista yli mutta väliin tuli ylimääräisiä askeleita. Silti puhtaasti. Neljäs yritys oli vihdoin toivotunlainen ja sitten meille riitti.

Tunti tuntui kuitenkin pitkältä vaikkei hypätty hirmuisesti. Kaverit hyppäsivät loppuun vielä tiukempien teiden kierroksen. En ollut ihan kartalla ja törttöilin vähän ensimmäisen tiellä esteen takana. Pahoittelut! Onneksi meno ei näyttänyt meistä häiriintyneen.

Loppukäynnit käytiin peltolenkin kautta. Ope sitä ehdotti ennen kuin ehdin toivoa. Odotettiin traktori ohi ja muuta ei sitten tullutkaan vastaan. Hupakko meni pitkällä askeleella keulilla. Eteni rohkeasti takapolulle asti kunnes linnut lähtivät ojasta lehahtaen lentoon. Pysähtyi ja peruutteli. Lopulta koko porukka jumitteli hetken. Sain Hupakon hätistettyä eteen ja ehdotti ravia. Muutaman askeleen sitten arasteli mutta sitten kulki taas reipasta käyntiä.

Ojan yli meni varoen mutta empimättä. Tuulessa heilunutta porttia vähän kavahti ja yhä taisi katsella uusia pihakarsinoita. Siististi kuitenkin. Tämän päivän huono uutinen oli että tälle on liuta ostajaehdokkaita ja luultavasti lähtee lähiaikoina uuteen kotiin. Taitaa siis meiltä jäädä kisailut käymättä. Onneksi ennen tätä kuulin että Hempan kaapannut vip-korttilainen vaihtaa vakiratsua ja saan Hempan takaisin. Jee! Silti vähän säälittää luopua Hupakosta.

Ongelmia:
säikkyi juoksevia lapsia
osa hypyistä oli ihan paikattomia
vedin kahdessa hypyssä vahingossa suusta
tuuppasin parille esteelle
kahdesti sarjan b-osasta ohi
säikähti lentoon lähteviä lintuja

Parannusta:
ei ollut niin kiireinen kuin aiemmin
70 cm rata meni sarjaa lukuunottamatta sujuvasti
toimi peltolenkin kärkihevosena pääosin hienosti

Milla videoi ratamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora