Sunnuntaina lähdin vielä iltapäivästä Hempan kanssa maastoon. Muu porukka meni edeltä, joten me mentiin keskenämme. Keli oli yhä lähes hellerajalla. Ei ötököitä.
Hemppa oli poikkeuksellisen haluton maastoiluun. Alkumatkan pysähteli ja kiemurteli. Eteneminen oli aika takkuista. Raippaamiseen asti ei taidettu mennä mutta useamman kerran piti tosissaan kumautella pohkeilla että nyt mennään ja suoraan eteenpäin, kiitos. Yhä myös sekoili jaloissaan.
Kun päästiin raville niin meno parani. Alkumatkasta tiet olivat kuitenkin aika kovat, joten otin pian taas käyntiin. Siinä Hemppa esitti myös ihan uuden muuvin eli miten pysähdytään, käännytään vilauksessa 180° ja poistutaan laukalla paikalta. Takamukseni pysyi satulassa ja jalustimet jaloissa mutta yläkroppa keikahti kaulalle. Joku 10 m Hemppa pääsi juoksemaan kunnes sain sen pysäytettyä.
Hetki tämän jälkeen otettiin suunniteltu laukkapätkä menosuuntaan ja sen jälkeen ratsu lopetti tuijottelunsa. Mietin jo että onko sen näössä jotain vikaa kun oli niin säpsy ja kaula mutkalla.
Talven laukkapätkä oli karkealla soralla ja siinä mentiin käyntiä. Peltotie oli kasvanut nurmelle ja käyntiä siinäkin. Pellon poikki menevällä pätkällä pääsi ravaamaan. Päätin lähteä oikealle talvireittiä. Tästähän olen joskus aiemminkin yrittänyt mutta kääntynyt takaisin kun tie katosi näkyvistä. Jälkikäteen mietin että oliko syynä sittenkin märkyys?
Pohja oli nurmella mutta kuiva. Päästiin käynnissä ongelmitta purolle. Näin kesäaikaan se olikin vähän isompi. Leveyttä reilu metrin ja kivinen pohja. Ei kovin syvä mutta totesin silti että ratsain en pääse siitä yli. Ihmisille oli tehty pitkospuut. Issikkatyyliin siis toinen ohja kuolaimesta irti ja hetken empimisen jälkeen Hemppa hyppäsi hienosti yli.
Metsäpätkän jälkeen tie oli täälläkin isohkolla soralla eli talven laukkapätkä mentiin käynnissä. Kokeilin myös intiaanitapaan kulkea (kuivuneita) ojanpohjia. Hemppaa ei erityisemmin napannut.
Loppumatkan metsäpätkä oli alkuun lupaava. Mutta sitten tuli märkiä kohtia. Ja lisää. Kuvittelin joka kerta että ollaan lähes lopussa mutta lopulta niitä oli aika monta. Yhdestä isommasta lätäköstä Hemppa käveli läpi, muutaman pienemmän loikkasi yli.
Lopulta selvittiin takaisin autotielle. Ravissa Hemppa tuntui huonolta ja huomasin että humma oli kadottanut molemmat etukenkänsä. Ei mennyt sitten ihan putkeen tämä reissu. Mentiin siis loppumatka käynnissä takaisin tallille. Tulipahan ainakin käveltyä. Eikä tästä kovin onnelliseksi tullut kun soimasin itseäni tyhmästä reittivalinnasta ja pohdin syytä Hempan alkumatkan vastahakoisuuteen. Tallilla sain aiheellisen kevyen nuhtelun että talvireittejä ei voi mennä kesällä.
Ongelmia:
huono reittivalinta
etukengät katosivat
arkoi kengättömiä kavioitaan
Parannusta:
loikkasi ojan yli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora