sunnuntai 16. elokuuta 2015

Pörinää koulukisoissa

Sunnuntaina oli koulukisojen vuoro ja vielä aikaisempi aamu koska kisojen alkamisaika siirtyi yhdeksään. Herätys puoli kuuden aikoihin. Tallilla puoli kahdeksalta. Harjaus ja varustaminen. Ihan yksin siirtyminen Lordan kanssa kisapaikalle. Vaan hyvinhän se sujui.

Verkassa oltiin hyvissä ajoin muttei suinkaan ekana. Alkuun vähän käyntiä, sitten ravia ja siirtymiä. Nyt en arastellut laukkaakaan eikä tamma kovin pitkiä pöhinöitä siitä ottanutkaan. Ei ihan rennointa menoa muttei pahinta jäkittelyä. Tasottui hetkittäin kivaksi mutta nopeasti huomio myös herpaantui muualle.

Verkka-aika oli sangen sopiva. Rauhassa pitkän kaavan mukaan. Oltiin tokan luokan eka ratsukko, hitusen aikataulusta jäljessä. Tällä kertaa tamma ei jännittynyt aidoissa yhtä paljon kuin viimeksi. Olisin silti voinut pyöriä siinä vielä kauemmin. Sanoin kyllä että ollaan valmiita.

Alkutervehdykseen kiemurreltiin. Kaikki pysähdykset tuli kättä vasten. Tiet oli ihan asialliset. Askeleenpidennyksessä huomasin ainakin itse eroa. Peruutus tuli suoraan mutta kuulemma 5 askelta. Laukat nousi vähän turhankin pongahtaen omasta mielestäni. Lävistäjien jälkeen tarjoili lisää laukkaa. Ravivoltilla tuli taas muutama laukka-askel.

Tänään arvostelu oli tiukempaa. Huonoin numero oli 4,5, joita oli paperissa peräti 3. Paras oli 6,5, niitäkin jokunen. Alakerta oli kutosta. Tällä tuli 57,500 %. Itse olisin antanut ehkä 59. Muistelen että hyvin samanlainen suoritus kuin viimeksikin. Silloin sama tuomari antoi 61,5 %. Palkintojenjakoon ei päästy ja vasta myöhemmin netistä huomasin että olin seitsemästä kisaajasta kolmas. Ensimmäinen ei-sijoittunut siis! Ei se sitten niin huonosti mennytkään.



Ennen seuraavaa luokkaa oli taas hyvin aikaa. Verkkaillessa tamma parani pikkuhiljaa. Treenattiin edellisen luokan vaikeita asioita eli vastalaukkaa auttamaan laukkalävistäjissä ilman vaihtoja (tosi vaikeaa!), siirtymien valmistelua ja rentoa menoa. Oltiin myös kisojen vika ratsukko.

Radalla tamma oli mielestäni ekaa luokkaa parempi. Ei vieläkään täydellisen rento tai tasainen. Mutta kivoja pyöreitä pätkiä tuli. Toki lähes jokaiseen kuvioon tuli myös jännittyneitä hetkiä mukaan. Tehtävät saatiin suoritettua. Toki taas laukan jälkeen ravipätkällä tuli laukkaa. Aiempi askellajistiplu taisi tuomarilta jäädä näkemättä.

Olin suoritukseen tyytyväinen. Ruusukkeita ei ollut tiedossa kun kisaajia oli vain kaksi. Tulos aiheutti lopulta tyrmistystä kun saatiin vain 52,400 %. Ihan heittämällä jäätiin siis hännälle. Nyt oli sitten arvosteltu vähän tiukemmalla otteella. Numeroita oli taas neljäpuolesta (2 kpl) kuuteen puoleen (2 kpl). Alakerran 5 ja 5,5 -linja ei tilannetta parantanut. Liian jännittynyttä.




Jälkikirjoitus:
Vasta reilua vuotta myöhemmin kun rupesin ihmettelemään matalia prosentteja, huomasin että oikeiden teiden seuraamisesta ei olla saatu numeroa ollenkaan. Jos kohdan jättäisi pois laskuista tulisi tulokseksi 54,583 %. Jos optimistisesti arvelisi siitä kutosen niin tulokseksi tulisi jopa 54,800 %, vitosellakin 54,400 %. Ei tämä niin yltiökamalaa sitten ollutkaan. Onneksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora