lauantai 22. elokuuta 2015

Erikoisesteitä ja sarjaa

Lauantaiaamulle sain lopulta kenraalihyppytreenin Jatsin kanssa. Kovasta houkuttelusta huolimatta kukaan omista tallikavereista ei tullut mukaan mutta onneksi leirikaveri pelasti. Hypättiin sitten kaksin. Erikoisesteet oli maneesissa, joten kannettiin ne sieltä kentälle ja takaisin sisään. 3 sinistä lainelankkua, 2 valkoista lankkua ja vihreävalkoinen portti. Niiden lisäksi kentälle tuli pari okseria ja kavalettia. Keli oli pilvinen mutta lämpenevä, päälle +15 aloittaessa ja loppua kohti lähempänä pariakymppiä. Kenttä oli kasteltu, joten ei pölissyt yhtään.

Koska esteiden kasaamisessa meni niin kauan niin aloitettiin reilu vartti myöhässä. Hyvin topakat alkuverkat. Käynnissä Jatsi oli aika kivasti kuulolla ja ravissakin pyöristyi. Kuunteli pidätteet ja pohkeet. Hitaasta ravista meinasi tulla herkästi myös löysää. Oikeaan oli vaikeampi saada asetusta läpi. Laukassa Jatsi oli reipas. Vasempaan kierrokseen sain orastavasti pyöristymään kun taivutin sisään ja annoin vähän enemmän ohjaa. Oikea oli vaikeampi. Hypättiin kavalettia jokusen kerran. Itse meinasin taas vähän ennakoida ja sukeltaa. Sitten tultiin myös ristikkoa ja lopulta lankku-ristikko -linjaa. Kivan tasaista menoa eikä pahaa kaahailua. Eikä katsonut valkoisia lankkuja.

Ensimmäinen ratapätkä tultiin vähän eri järjestyksessä. Sen jälkeen tultiin linja, portti, kaareva linja, 2 laukan sarja ja portti uudestaan. Taisi olla eka yritys sarjalle kun Jatsi juoksi B-osasta oikealta ohi. Enkä ehtinyt estää. Mutta kiltti kielto, sillä kyydissä oli helppo pysyä. Raippa oli jo valmiiksi oikeassa kädessä. Enempiä ohimenoja ei tullut. Kaksi pudotusta. Toinen kun kertaalleen mietin lähestymistä ekalle liikaa. Toinen kun kantattiin kaareva linja vähän turhan suoraan.

Muuten hypyt meni kivasti ja sujuvasti. Laukat Jatsi hoiteli myötäisiksi. Myös tiukemmilla teillä päästiin esteistä yli. Otettiin pari 80 cm kierrosta. Jälkimmäisellä ratsu tuntui jo vähän hyytyvän ja piti vähän varmistella ylimenoja. Loppua kohti välillä vähän yritti kiihtyä mutta aika maltillista.

Lopuksi hypättiin toiveestani vielä 1 laukan sarjaa kun semmosen esiintyminen huomenna kisoissa on ihan mahdollista. Hyvin Jatsi siihenkin väliin mahtui. Jäi ensin jopa vähän kauas. Mutta ei siis pelkoa että yrittäisikään loikata innarina. Samat laukkamäärät tuli muihinkin väleihin kuin Remulla.

Oikein kiva treeni. Jospa Jatsi huomenna olisi reipas ja tolkku ja saataisiin ripeä nolla.

Ongelmia:
yksi ohimeno ja pari pudotusta

Parannusta:
innokasta menoa
ei paahtanut täysiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora