sunnuntai 23. elokuuta 2015

Jatsi re 80

Sunnuntaiaamuna oli estekisat Saaran tallilla. Meriä ei kisaratsuksi herunut vaan piti vaihtaa kuulemma nuorempaan. Seuraava vaihtoehto oli Jatsi. Pohdin että pitäisikö mennä hyppäämään 60 - 70 cm kun nämä kuitenkin ovat ruunan ensimmäiset ulkopuoliset estekisat (jos ei ikinä niin ainakin tosi pitkään aikaan). Mutta lähdettiin kuitenkin hyppäämään 80 cm. Meidän lähtövuoro oli heti tokana. Otettiin verkkahypyt pihalla siis ennen radan kävelyä. Jatsi ihan alkuun oli vähän jännittynyt mutta rentoutui nopeasti. Verkkahypyt meni ihan ok. Esteet oli sen verran leveitä että ohimeno ei onnistunutkaan hujauksessa vaikka okserilla vähän mietti sellaista. Ristikko kahdesti, pysty kerran ja okseri kahdesti. Ihan ok. Välillä aikamoisella ilmavaralla.

Ratapiirros

Rata oli helposti muistettava. Maneesissa siis. Lävistäjiä ja pitkien sivujen linjoja. Ei sarjaa. Ihanan pitkät puomit täälläkin. Kakkosessa lainelankku ja vitosessa lankku puomien välissä. Joitakin johteita. En näihin rataa kävellessä kiinnittänyt erityisemmin huomiota. Lopulta kävelyn jälkeen oli vielä aikaa verkkailla pihalla. Jatsi oli innoissaan menossa. Tein muutamia siirtymiä ja hypättiin ristikko vielä kerran.

Ekan ratsukon suorituksen ajaksi päästiin eteiseen. Radalla ei siis ollut aikaa pyöriä kuin hetki. Alle sai hypätä ykkösen ja se myös tehtiin. Mennessä varmistelin että Jatsi menee kulmiin. Ei tuijottanut yleisöä ja ykkönen ylittyi hyvin. Aloitettiin siis. Sen verran reipasta oli meno että tehtiin voltti alle. Ykkösestä yli kamalan kolauksen kera. Kaarteessa katsoin taakse mutta pystyssä pysyi. Siinä oli maassa myös auringonläikkä, jonka yli Jatsi loikkasi. Radalla luulin pukiksi ja ihmettelin moista. Vaan kakkosella vaani kamala lainelankku ja Jatsi pysähtyi tuijottamaan. Hyvin poikkeuksellista että pysähtyi esteen eteen. Kävin sitten näyttämässä kakkosen ja koska olin kovin ovela niin samalla näytin sen takana olleen vitosenkin. Toisella lähestymisellä Jatsi yhä empi mutta patistelullani päästiin yli. Loppurata loikittiin puhtaasti ja Jatsi hoiti myötälaukat. Kolmosen ja nelosen linja meni hyvin ahtaasti viidellä. Vitosesta päästiin yli. Kovin tiukkoja kaarteita en tehnyt. Jatsi kavahteli myös johteina olleita taloja. Seuraavalle kerralle siis lisää tuijoteltavaa alle.

Ykkösvaiheen jälkeen meidän hypyt oli siis loikittu. Ei erityisen tasaista muttei kamalaa sohlaustakaan. Kielto ei osannut oikein harmittaakaan. Lähdettiin kisoihin pitämään hauskaa ja hauskaa myös oli. Saatiin kuitenkin hyväksytty tulos. Eikä juostu yhdestäkään esteestä ohi. Eikä edes menty linjoja kohtuuttoman vähillä askelilla. Ens kerralla meillä tulee menemään superisti!

Tuplanollia 8 ratsukon luokassa tuli lopulta 4. Me saatiin vielä viides virhepiste ylitetystä enimmäisajasta. Mutta vitosen näyttäminen oli tarpeellista, muuten olisi ollut suuri riski kieltää ulos. Yllätyin kovasti kun kutsu palkintojenjakoon tuli. Totesin jo aiemmin että ei ne voi meitä sinne joka kerta ottaa. Saatiin kuitenkin tsemppi ja oli semmonen olo että oltiin ihan ansiottomasti palkinnoilla. Tuomari kommentoi että päästiin maaliin vaikka välillä näytti siltä ettei ehkä päästäisi. Ehkä oltiin sitten paikkamme taisteltu. Näin pääsin laukkaamaan toisenkin kunniakierroksen tänä viikonloppuna. Palkinnoksi sain minikumisuka-avaimenperän.

Videon kuvasi Aleksei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora