tiistai 3. maaliskuuta 2020

Kolmea ja neljää kaarta

Tiistain koulutunnilla oli tänään 5 ratsukkoa. Minä perinteisesti Sakulla. Pihalla oli pari astetta plussalla ja tänään tarkeni taas hienosti toppaliivillä ja välikausihanskoilla.

Ope uhkaili ryhmällemme joskus muinoin tunnin jälkeen että vielä laukanvaihdot käynnin kautta niin ruvetaan olemaan helppoa A:ta. Luulin sitä vain vitsiheitoksi. Tämän päivän ohjelmassa oli kuitenkin kolmi- ja nelikaarista. Alkutunnista ponit veivät viimeisen kaaren verran tilaa. Suoristusmerkeiksi tuli lötköpuomit eli edelliskerran tähtäysongelmiin saatiin apupyörät.

Saku kuulosti olevan "epäkunnossa" jo alkukäynnissä ja piti väärää ääntä. Törisi kuin traktori ja pohdin että mitäköhän tänään on luvassa. Kartteli reunoja ja päätyä. Pari kertaa päätti itse että nyt mennään tuonne ja kiikutti minua käynnissä. Puutuin, mutta vähän lepsusti.

Heti ohjat tuntumalla ruvettiin tulemaan kolmikaarista. Kaaret käynnissä, puomien väliin pysähdys. Yritin skarpata taas oman istuntani kanssa ja vahtia ettei mennä käynnissä liian lujaa. Alku oli tänään vähän takkuinen. Keskityin myös kaarien taivutuksiin, sillä yleensä unohdan aina taivuttaa tarpeeksi. Välillä volttasin omiani jos vauhti kiihtyi liikaa tai mentiin turhan suorana. Joku ADHD oli itselläni alkutunnista päällä, sillä suhin minne sattuu ja olin ties kuinka monesti muiden edessä ja lähes alla. Pahoittelut! Niitä siellä huikkailin pitkin tuntiakin. Onneksi loppua kohti aivotoimintani ja ennakointikykyni parani.

Käynnin jälkeen tultiin kolmikaarista ravissa. Suoristuksiin tehtiin sekä kolmen askeleen käyntisiirtymiä, että myöhemmin pysäytyksiä. Välillä oli yhä vähän ongelmia ehtiä suoristaa keskellä. Saku ei onneksi hiihdellyt vauhdilla. Kaarteisiin taivuttamiseen piti yhä keskittyä kovasti. Mieli teki etukenottaakin. Vaikeinta oli silti päästä vasemmassa kierroksessa katsomon kohdalla uralle.

Ponien poistuttua kuvio muuttui nelikaariseksi. Sain luvan volttailla ylimääräistä ja lopulta olin menossa eri suuntaan kuin muut. Tilanne onneksi helpottui kommunikoinnilla. Alkuun Saku ei halunnut ponipäätyyn vaan ehdotteli paikalta poistumista. Volttailin vähän lisää ja tilanne parani.

Sitten tultiinkin jo nelikaarinen laukassa. Joka kaari laukassa ja puomien väleihin pysähdykset. Aloitettiin yllättävän hyvin. Ensimmäinen kierros huononi loppua kohti. Täsmällisyyttä nostoihin, tahtoi ope. Jotain taikakeinoja opelta taas tuli, sillä saatiin parannettua ja Saku teki käsittämättömän näppäriä pysähdyksiä! Tultiin tämä jokusen kerran.

Seuraavaksi tehtävää muka helpotettiin kun tehtiinkin pysähdyksen sijasta 3 askelta käyntiä eli vaihdot käynnin kautta. Mieluusti niin, että puomeille tullessa käyntiin ja keskilinjalta jo uusi laukka. Itselläni jotenkin lörähti. Saku pudotti ravin kautta käyntiin ja nostotkin olivat löysempiä kuin aiemmin. Onneksi väliin tuli myös hyviä. Mutta jotenkin tämä pitäisi itse miettiä eri tavalla. Nyt pohdin laukkaa, käyntiä ja laukkaa. Käynti pitäisi ehkä miettiä vain välivaiheena ja ajatuksen olla jo uudessa laukassa? Kahdelle kaarelle tuli tänään väärä laukka. Rauhassa ja kevyesti asetus uuteen suuntaan ennen nostoa. Selvät nostoavut. Jotenkin pelkäsin pyytää kunnolla ettei ajauduta taas täysiä ampailuun. Kahdesti piti kyllä tehdä voltti tehtävän alkuun kun singahdettiin liian vauhdilla. Mutta voltit auttoivat molemmilla kerroilla heti.

Ope puhui tänään tunnin lomassa myös virheistä ja siitä, miten niitä pitää ajatella hyvinä kavereina tms. Niitä ei pidä pelätä vaan niistä opitaan. Mitä enemmän virheitä tekee, sitä enemmän oppii. Itse olen jo tajunnut että hyvä tehdä virheet treeneissä niin ei kisoissa tarvitse.

Loppuraveissa Saku kulki hyvin. Laskin taas kädet lähelle harjaa. Taivutus piti muistaa edelleen, kommentoi ope. Vähän Saku meinasi välillä kiihtyä mutta tuli pidätteistä hyvin takaisin.

Ongelmia:
Sakulla oli tuijottelupäivä
alkutunnista suhailin minne sattuu ja meinasin törmäillä muihin
pari väärää laukkaa
laukasta oli helpompi pysähtyä kuin tehdä siirtymä käynnin kautta

Parannusta:
saatiin tehtävät tehtyä käsittämättömän hyvin tuijottelusta huolimatta
laukasta seis onnistui yli odotusten
Saku ei kuumahtanut laukkatehtävästä juurikaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora