maanantai 4. tammikuuta 2016

Ysikympin kvaalauksen treenit

Maanantaille huhuilin estepienryhmän kasaan. Lopuksi mukaan löytyi 4 kuskia. Myös Anne, joka sai toivomansa Tihtan. Mun hevostoiveeni oli Jatsi tai Cunami ja jälkimmäinen osui.

Vaikka oltiin suht hyvissä ajoin paikalla niin hepat sisään, harjaus, esteiden kasaus (6 pystyä, 2 okseria ja kavaletti) sekä ratsujen varustus meni yliajalle ja aloitettiin myöhässä.

Alkuverkassa yritin herätellä Cunamin hommiin. Tuntui etenevän hyvin ja edestä kevyehköltä. Eikä vyörynyt pidätteiden läpi. Jotain hienosäätöä siinä oli alkuun. Sormiakin piti lämmitellä. Maneesissa oli n. -12°C. Alkuverkkojen jälkeen otin tosin takin pois ja hypin turvaliivillä fleece alla.

Hypyt aloitettiin suoralla linjalla kavalettikorkeuksilla. Maapuomi, n. 7 metriä, minipysty, 14 metriä ja toinen minipysty. Alkuun väliin 4 laukkaa, myöhemmin tultiin myös kolmella. Ekalla kerralla pysyttiin myötälaukassa, sen jälkeen tälle tehtävälle tuli julmasti vääriä. Tultiin molemmista suunnista. Kertaalleen livahti 3 vaikka meinasin neljää. Myöhemmin maapuomi nousi kavaletiksi ja pystyjä nostettiin. Kolmeen laukkaan sai tulla ihan rivakasti sisään. Jos laukka oli löysää ja jouduin tuuppaamaan niin Cunami otti nokkiinsa ja linjan jälkeen nyki päätä alas. Näiden yhteys oli loistavaa tajuta! Lopuksi jälkimmäinen pysty taisi olla jo n. 85 cm. Silti kaikki helposti yli.

Sitten tultiin rata kahdesti. Ensin maltillisella korkeudella aloittaen tuosta linjasta. Perään portti sekä kaareva linja. Jälkimmäisellä kierroksella ope kysyi toivekorkeuksia ja vastasin että metri. Kun ope sitten nosti reippaasti niin mainitsin että onhan se tietoinen ettei olla mitään kovin valtavia hypitty.

Ensimmäinen kierros meni ihan ok. Aika reippaasti sinne linjalle tosiaan piti tulla sisään. Ja vaikka keskityin niin oltiin väärässä laukassa. Sain lennossa vaihdettua ristille ja sitten vaihtui takaisin vääräksi. En ehtinyt enää volttailla vaan hypättiin portti väärästä laukasta. Sen jälkeen pakollinen ympyrä paremman tien saamiseksi. Totesin kyllä että olisi siitä päässyt suoraankin. Kaareva linja taisi mennä ihan ok ja laukkakin vaihtui vihdoin vasemmaksi.

Toiselle kierrokselle esteet näytti aika isoilta. Ekaksi tuli okseri, jolla korkeutta oli 90 tai 95. Vika okseri oli samanlainen. Odotellessa Cunami oli ruvennut tuntumaan löysältä, joten ravailin sitä hereille. Laukkaakin yritin saada pontevaksi ja heräsihän se. Silti ykköselle ei osunut askel. Tuuppasin kauempaa ja Cunami päätti ottaa vielä yhden. Okseri putosi. Eikä yhtään yllättänyt että sorrun tällaisiin mokiin kun esteet jännittää. Linja meni ihan ok vaan vieläkään ei pysytty vasemmassa laukassa vaikka kuinka yritin johtaa! Nyt korjasin ravin kautta. Portti ok ja tehtiin ympyrä. Vika kaareva linja vähän kiireellä ja siitä taisi jäädä yksi askel pois. Okserille taisin taas tuupata ja hypättiin se vähän kaukaa. Mutta nyt tyylillä yli. Sakkoja ei tullut kun aika loppui. Tiedä sitten olisiko ykkönen vieläkään mennyt helposti.

Opelta herui kuitenkin sama lupa kuin omistajalta että sinne vaan ysikymppiin seuraavissa kisoissa. Jes!

Loppuraveissa ruuna oli tasainen vaan sitten piti ruveta taas muistuttelemaan perämoottoria hommiin. Korvillani meinasi olla vähän kylmä. Takin vetäisin päälle kierrosten välissä kun tuli odottelua. Nyt ei ainakaan tullut liian kuuma kuten eilen.

Ongelmia:
jättölinjat ei olleet suoria
linjan jälkeen väärät laukat

Parannusta:
tajusin mistä pään alas vetäminen johtuu (tuuppauksesta)
vika iso okseri mentiin helposti yli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora