keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Ulkoilua -22°C yksäriruunalla tunnilla

Keskiviikon tunnit varasin jo maanantaina. Jos säätiedotus olisi silloin varoittanut päälle parinkympin pakkasista niin olisin varmasti tyytynyt yhteen. Tallille lähtiessä mietin ettei tässä ole mitään järkeä. Samaan syssyyn tuli sitten vielä Preston liikutus. Sen sai onneksi integroitua tunteihin. Kolmatta en olisi enää millään jaksanut! Ekalla tunnilla oli 5 ratsukkoa.

Ensimmäiselle koulutunnille siis Prestolla. Ruuna oli hoitaessa asiallisesti. Selkäännousussa vähän hyöri. Käynnissä kivan reipas. Viime aikojen ratsuista tuli eniten Iolanta mieleen. Ravia piti vähän toppuutella ja jopa ope mainitsi että juoksee alta. Alkuintoilun jälkeen tuli kivasti kuulolle.

Tehtiin taas tehtävärataa. Toiselle pitkälle sivulle loiva kiemura, välillä voltilla. Päätyyn tolppien väliin seis ja peruutus. Muualla vähän vaihdellen käyntiä, ravia tai laukkaa. Lopuksi laukasta seis ja takaisin laukkaan.

Peruutukset ei olleet kovin rentoja ja välillä meni vähän vinoon. Peruutti kuitenkin. Vähän piti tuijotella parkkipaikan autoja sekä kaatunutta kulmatörppöä. Ravissa rupesi lopputuntia kohti painumaan turhan matalaan muotoon ja tulkkasin ohjeista että myös laskevat käteni aiheuttaisivat sitä. Tähän en usko. Tottakai ne kädet pitäisi kantaa vaan kun en muista.

Muutamia vääriä laukkoja nousi molempiin suuntiin. Laukat lähti aika livakkaasti ja varsinkin lopussa kun ruvettiin tekemään loivalle kiemuralle laukasta pysähdys niin nostot oli aikamoisia loikkia. Yllättävän hyvin kuitenkin pysähtyikin laukasta.

Presto oli oikein hauska tapaus pitkästä aikaa ratsastaa kunnolla. Muistelin että se olisi ollut iso mutta Hemppaa pienempi. Tykkäsin sen omasta eteenpäinpyrkimyksestä. Omistajalle kiitos tästä. Mieluusti kävin!

Ongelmia:
painui turhan matalaksi
muutamat väärät laukat
tehtävillä oli hetkittäin ruuhkaa kun kaikki oli samassa kulmassa

Parannusta:
kivan reipas
tolkku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora