perjantai 21. joulukuuta 2012

Paniikinhallintaa puomeilla


Perjantaina tuli taas tallilta kyselyä että ehtisinkö jo pari tuntia aiemmin ratsaille. Illan viimeiset tunnit yhdistettiin. Ite olin valmiiksi aika jäässä ja Valmakin edellisestä vielä hikinen. Alkukäyntien ajaksi piti hakea hepalle loimi niskaan.

Lämpömittari näytti pihalla jo -26 ja Aaltiksenkin maneesissa -14. Ratsukoita tunnilla oli 8. Alkuverkassa Valma meni melko reippaasti. Edelleen oli asetus oikealle vähän hukassa eikä meno ollut kaikista tasaisinta. Enkä jaksanut vaatia ihan 100 %. Ope kaipasi meiltä parempia asetuksia. Alkuraveissa Valma sai jonkun ulkopuolelta tulleen säikyn. Loikkasi laukassa etuviistoon. Olin kuitenkin rauhallinen ja hommat jatkui ravissa. Sangen pian pääsin toteuttamaan tunteroista aiemmin letkauttamaani "lisää harjoitusravia" kun nostettiin jalustimet kaulalle. En ollut kovin mielissäni mutta ajattelin että tästä kyllä selvitään kun olen tänään jo treenannut. Valitettavasti meno ei ollut aiemmasta yhtään parantunut.

Kuviona oli mennä metsänpuolen pitkä sivu suoraan. Toisella pitkällä sivulla oli puomeja, joiden jälkeen tehtiin iso ympyrä. Ympyrän kaarella oli 3 puomia. Näitä 3 pitkälle sivulle. Valma meni ravissa lujaa. Open kommentit oli että kädet alas ja älä jää vetämään. Meidän meno oli aavistuksen kaoottista. Koska ennen tuntia oli kylmä, olin jättänyt toppahousut jalkaan. Ilman jalustimia toppikset kuitenkin heiluivat ja jäivät lopulta puristamaan polvia. Polvet ei tykänneet yhtään. Suunnan vaihdon aikana loikkasin alas kyydistä ja vetäisin toppahousut päältä. Vaihdoin samalla hanskat kevyempiin. Oikeaan kierrokseen piti mennä 2 kierrosta tehtävää ympäri, ehdin mennä vain yhden.

Pienen huilauksen jälkeen sama laukassa. Olin jo valmiiksi vähän kauhuissani. Alotettiin oikeaan kierrokseen ja meidän meno oli edelleen kaoottista. Ope käski olemaan kallistelematta kohti puomeja. Välillä meni myös ihan ok. Huonoimmillaan taas lähes jyrättiin yksi poni. Onneksi Valma ei potki. Vastaantulijoitakin tietysti säikyttiin. Ja kyydissä oli kiikkerä olo.

Vasen kierros laukassa alkoi vielä huonommin. Ei millään meinannut löytyä meille sopivaa koloa sujahtaa tehtävälle. Pyörittiin siis kierrostolkulla ekalla ympyrällä. Siinä kun ei askel osunut puomille niin Valma pudotteli kerta toisensa jälkeen raviin. Lopulta suivaannuin ja jatkoin puomeille suoraan. Jarrut oli taas epäkunnossa ja kiilattiin saman ponin eteen. Opelta tuli sanomista että vähän pitää kattoa minne on menossa. Pahoittelen. Hetkittäin piti käydä ympyröiden keskellä käynnissä puhaltelemassa pahimpia paniikkeja pois. Sekä kuskin että ratsun mielentila oli totaalisen väärä hyviin suorituksiin. Lopulta kuitenkin riitti. Pysyin kyydissäkin. Vain yksi kuski putosi.

Loppuraveja pyörittelin vauhdin säätelyn takia melko pienillä kuvioilla kuten aiemmin tänään estevalkassa opin. Valma tosiaan kaahotti volteilla vähemmän kuin suoralla. Heppa taisi olla tämän jälkeen aika poikki. Omistaja huikkasikin että huomenna sit hyvin kevyesti. Minä vähän mielessäni jurputin että maksan kolmesta tunnista päivässä (vaikka totesinkin ettei heppa niin paljoa jaksa). Ei jaksa näemmä edes kahta ja huomenna mennään sitten vielä vähemmän. Loppukäyntien ajaksi Valma sai loimen niskaan ja talutin.

Ongelmia:
oli aika pelottavaa
selkä tuli kipeäksi

Parannusta:
pysyin kyydissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora