keskiviikko 9. elokuuta 2017

Vihdoin puomeja ja laukansäätelyä

Keskiviikon tunnille toivoin etukäteen jotain Dumboa tasaisempaa koska viime keskiviikon harjoitusravista kipeytin taas selkäni. Keli oli aurinkoinen parikymmentä muttei silti ollut erityisen lämmin. T-paita oli juuri sopiva ratsastusvaate.

Ratsukseni sain Wanesan. Poni oli valmiiksi hommissa ja jatkoi jälkeeni vielä kolmannen. Ratsukoita meidän tunnilla oli 5.

Alkutunti pyörittiin käynnissä ja ravissa voltteja 4 per kierros. Poni tasoittui yllättävän helposti mutta oli vähän hidas. Yhdellä pitkällä sivulla oli 3 puomia ehkä 13 metrin välein. Niitä mentiin alusta asti ohimennen yli. Muista puolipidätteet ettei kolise. Vasen kierros oli vaikeampi. Vasen ohja toimi kyllä ulko-ohjana mutta oikealle ohjalle poni ei halunnut tukeutua. Yritti vähän makoilla ohjalla.

Laukat meni ok. Verkkalaukat tehtiin siirtymätehtävässä. Käynnistä raviin ja takaisin käyntiin. Sitten laukka ja takaisin käyntiin. Näitä aina open merkistä. Laukan jälkeen käynnissä poni oli hyvä mutta vasemmassa ravissa olisin tarvinnut tässä välissä vähän pidemmät työstöpätkät. Puomiväleihin tuli tasaisesti 4 ja 4 askelta laukassa.

Sitten ruvettiin tulemaan välikäyntien jälkeen puomeja. Puolet kentästä ravia, toinen puoli laukkaa. Välillä nostelin omin luvin laukkaa jo aiemmin koska oltiin isompien hevosten joukossa vähän tukkeena. Väleihinkin otettiin yhdet laukat enemmän kuin isommat hevoset. Ekaan väliin meillä 5, toiseen 4 askelta. Meni hetki että päästiin vauhtiin ja aloitettiinkin meille vaikeammasta vasemmasta kierroksesta, jossa ensimmäinen puomi tuli vastaan heti kulman jälkeen. Lopulta lähti sujumaan. Oikea kierros oli paljon helpompi, toki väliin tuli parit stiplut mutta muuten kuulemma oikein hyvin.

Loppuravissa poni oli oikeassa kierroksessa hyvä, vasemmassa yhä hankalampi. Molemmissa yritti edelleen vähän makoilla käsillä. Pidätteestä kun myötäsi niin ei jäänyt ryhdikkääksi. Ei kuitenkaan huono.

Kiva tehtävä eikä yhtään niin paha kuin mitä aluksi pelkäsin. Tällaisia on odotettu!

Ongelmia:
vasen kierros oli hankalampi
vähän yritti makoilla ohjilla
alkuverkassa oli vähän hidas
yksi ötökkä lensi silmääni tunnin aikana

Parannusta:
saatiin laukat säätymään väleihin
oli läpi tunnin suht pyöreä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora