sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kenttäleirin loppuun kisojen mukainen 60 cm rata

Sunnuntaina iltapäivän maastoesteisiin ei lopulta kuulunut kuin rata. Se käveltiin jo aamulla läpi ja nyt iltapäivällä uudestaan ennen open saapumista. Verkkahyppynä saatiin tulla harrasteen eka tukki molemmista suunnista. Nyt tuli ihan superhyvät hypyt molemmilla kerroilla.

Pose tallin pihalla.
Meidän ratamme oli kuulemma 800 metriä pitkä ja ihanneaika 2 minuuttia. 1 min 40 sek nopeammin ei sopinut tulla maaliin. 9 estettä. Lähtövuoromme oli tokana. Meinasin tuijotella kelloa mennessä mutta lopulta lähtöaika tuli niin pian etten ehtinyt. Käynnistä liikkeelle eikä Tintti edes lähtenyt sinkoilemaan.

©Anne
Valkoinen risu ok, ylöshyppy vähän turhan isossa laukassa. Hanuri ok. Koivun takana oli kuvaaja, joten sinne pohkeet kiinni. Siisti hyppy. Mökki ok, ehkä vähän pohjaan. Taaskaan ei kiihdytellyt pahasti vaan eteni ihan normaalia rauhallista laukkaa. Tykkilaatikot ok. Sitten taisin mennä jostain vähän hassusta välistä mutta hanurille löytyi hyvä lähestyminen. Taas se ok. Pätkä laukkaa ja pätkä ravia, alashyppy ravissa, siististi suoraan ja loppu laukassa, vika hyppy siististi. Ope huuteli että tulee hyvä aika, 5 sek jäljellä kun olin muistaakseni tulossa alashyppyyn. Lopullinen aikamme oli 2 sekuntia alle ihanneajan eli ei juuri paljon paremmin olisi voinut mennä. Mainiota!

©Anne

Päivän kolmesta ratsukosta voitimme tämän karkelon ainoalla virhepisteettömällä suorituksella. Eikä ollut niin nössöä kuin pelkäsin. Vaikken kyllä jännittänyt pätkääkään. Tintti hoiti oman hommansa hienosti.

©Anne

Radan jälkeen haaveilin opelle ääneen yhdestä harmaasta esteestä. Kuulemma tuttarin este ja näin nuorelle hevoselle (6 v) liian haastava. Sanoi ettei ole ennen hypännyt kaikkia harrasteenkaan esteitä mutta muualta kuulin että olisi. Kyselin myös että montako alkeiskenttäkurssia pitää käydä että pääsee kenttäkurssille. Kuulemma itse kenttäkurssilla hypätään näitä ihan samoja esteitä eli tämä oli sellainen.

©Anne

Paluumatkalla yritin taas noukkia suojaa järvestä. Nyt ei onnistunut. Ei onneksi ollut oma. Leppoisasti takaisin vaikka maneesin kulmalla heppa jännittyikin ja muutenkin matkalla otti muutamia peppu alas -spurtteja.

©Anne

Tallissa keskityin huonosti ja tamma sai kipattua melassiveden loput lattialle. Eilen juuri kun sanoin että ämpäreiden kippaaminen taitaa olla suokkien ominaisuus ja siksi niitä pitää vahtia tarkasti.

Ongelmia:
hetkittäin jännittynyt ratsu
tallissa kaadettu ämpäri

Parannusta:
hyppääminen oli helppoa ja kivaa

Hassu paikka tuo Niinisalo oli, sillä kolmessa päivässä tunsin olleeni siellä pari viikkoa. Eikä leirikaverit suinkaan olleet lapsia/teinejä vaan ihan aikuisia kaikki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora