sunnuntai 6. elokuuta 2017

Maastoesterata Ylirannalla

Sunnuntaina jatkettiin Ylirannan maastoestekurssia aamupäivästä. Luvassa oli yksi pidempi tunti, jossa ensin hypätään lisää yksittäisiä esteitä ja lopuksi rata. Keli oli pilvinen ja viileämpi, mukana samat eilisen 6 ratsukkoa. Jatkoin siis Karrilla.

©Salla Aalto


©Salla Aalto


Alkuverkat mentiin tänään samoin parin kanssa ravaillen ja esteitä haistellen. Eivät olleet enää yhtä jänniä kuin eilen. Lampeen oli saatu ison lätäkön verran vettä ja siitäkin päästiin helposti läpi.

©Salla Aalto


©Salla Aalto

©Salla Aalto


Tänään aloitettiin kukkulan vieressä olleella tukilla. Sitten hypättiin viereinen risu. Hypättiin myös vaaleanpunainen/sininen risulaatikko ja vaaleanpunainen hevosenkenkälaavu. Tässä välissä taidettiin tulla portaita. Ongelmia meille tuotti kapea. Ensin tultiin harmaasta suunnasta, kaksi kieltoa ja kolmannella yli. Sitten 4 esteen letka: risu, kapea ja A-esteet nyt harmaalta puolelta. Taas kaksi kieltoa kapealle ja lopulta yli, harmaitakin kehtasi katsoa. Ekalle tuli isompi hyppy ja homma vähän levähti. Karri sitten juoksi vikastakin ohi. Se oli päivän eniten kaihertamaan jäänyt kielto. Toisella kerralla yli siitäkin.

©Salla Aalto

©Salla Aalto


Kielloissa kurjasti oma refleksi oli lähteä korjaamaan kiemurtelemaan lähtevää Karria ohjalla. Se vain pahensi tilannetta. Tämän kanssa auttoi pitää kädet paikallaan lähellä harjaa ja korjata pohkeella. Onneksi ei tehnyt niin äkkiliikkeitä että olisin ollut tippumassa. Varmuuden vuoksi esittelin kaikki esteet etukäteen.

©Salla Aalto

©Salla Aalto

Hypättiin vielä rengas ja penkki. Ongelmitta. Tosin kuvien perusteella en myötää kovin paljoa.

©Salla Aalto

©Salla Aalto


©Salla Aalto

Lopuksi tultiin 17 esteen rata. Jotenkin näin. Eilinen pikkutukki, rengas, penkki, tukkipino, lätäkkö, portti, mäen yli ja alas, talo, banketti, hauta, mäen ympäri, tukki, kaksi valkoista A-estettä, kapea muurisuunnasta, vaaleanpunainen risu ja vaaleanpunainen hevosenkenkälaavu.

©Salla Aalto


©Salla Aalto

Muut meni ihan hyvin mutta etukäteen vaikeimmaksi arvelemani kapea aiheutti kiellon. En kuitenkaan tajunnut lyhentää ja koota Karria tarpeeksi ennen estettä ja rupesin korjauksissa taas säätämään kädellä. Toisella lähestymisellä yli. Yllättäen radan vaikein kohta oli mäen takana vaaninut iso kivi. Jo verkkakierroksella tullessa sen kiertäminen arvelutti. Päästiin kuitenkin ohi. Suurin osa vedettiin laukassa mutta mäki tultiin ravissa alas ja muutama raviaskel saattoi tulla muuallekin matkalle. Nyt edettiin ihan ok muttei heppa vieläkään innostunut niin että olisi pitänyt ruveta himmailemaan.

©Salla Aalto

©Salla Aalto

Ei ollut kovin rankkaa. Vähän vajaa 4 minuuttia (kielto tietysti hidasti), n. 1200 m matkaa.

©Salla Aalto


Lopuksi käytiin vielä ravaamassa pari kierrosta kentällä. Nyt humma rupesi kulkemaan kivemmin.

©Salla Aalto


Ongelmia:
kiellot
kuskin automaattikorjaus lähti käsistä

Parannusta:
päästiin lopulta kaikista yli
muistin hymyillä muutamaan otteeseen

Tältä menomme näytti:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora