lauantai 3. toukokuuta 2014

Viimeistelytreeni rataharjoituksilla


Lauantaina oli toinen ja jälkimmäinen treenikerta Niilolla ennen kisoja. Alotin kisakampauksen kenraaliharjoituksella. Netistä bongattu kuva kuminauhaletistä toimi innoittajana. Vähän sojottava mutta parempaa en osaa.




Miten niin ponin pitäminen ja kuvaaminen samalla on hankalaa?

Eilen tuli vahva suositus mennä itsenäisesti. Alotettiin ryhmän mukana kentällä ja alkuverkattiin muiden joukossa. Ajattelin että tuijotelkoot puskia kun niitä on kisoissakin luvassa. Ei tuijotellut vaan kuski tuijotti enemmän. Poni oli aika kivasti avuilla. Tajusin vihdoin sen ulko-ohjan tuen volteillakin. Ja vihdoin näin kampauksen ansiosta onko ratsu asettunut vasemmalle. Alkuverkassa yritettiin yleisestikin vähän viritellä keskiraveja. Olisi voinut irrota paljon paremminkin.

Anne kuvasi meidän ulkoratsastusta.


Kun muut rupesivat väistämään niin me otettiin peruutuksia ja laukannostoja. Oikea laukka muistaakseni nousi huonommin. Keskilaukat oli vähän onnettomia eikä oikein ollut tilaakaan. Pysähdyksissä nousi turpa.





Sitten mentiin maneesiin nauttimaan omasta rauhasta. Siellä taidettiin vähän väistää ja ottaa laukkaa isommin kumpaankin kierrokseen. Lopuksi ratsastin ohjelmat läpi. Aikamoista hutilointia kaikin puolin. Tiet ja askellaji vähän mitä sattuu. Lisättynä hetkittäisillä muistikatkoilla. Ravi oli letkeää, keskiravin rikkoi laukalle, lävistäjät kiemurteli, keskilaukkaa ei irronnut ja ympyrällä katosi ohjauskin. Lopuksi vielä vähän ravailua ja siinä poni tuntui kivalta. Parhaimmillaan siltä saa napakat pysähdykset tasajaloin.

Ongelmia:
laukka
täsmälliset tiet
keskiaskellajit

Parannusta:
tasainen
kiva ravi

Anne videoi meidän menoa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora