sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Neljäs ruusuke Merillä

Sunnuntaina oli Kentsujen estekisat Jennan kentällä. Sain luvan lähteä hyppäämään sinne Merillä 80 cm. Alkuun ratapiirrokseen tutustuminen ja kävely. Arvosteluna 367.1. Taisi mennä kävelyt aika reippaalla tahdilla. Keli oli kylmä ja sateinen.

Ratapiirros. Itse kuvattu.
Sitten tallille, heppa kuntoon ja takas kisapaikalle. Oltiin tokassa verkkaryhmässä ja muut oli jo verkkaamassa kun saavuttiin paikalle. Luokassa oli yhteensä 8 kuskia, meidän starttivuoro oli vikana. Meri kyttäsi vieressä tarhaavaa ponia.

Hypättiin verkassa yksi pieni, pysty kahdesti ja okseri kahdesti. Hypyt itsessään taisi mennä suht ok. Enemmän oli muualle tuijottelua.

Itse radan aikana tuli kahdesti semmonen olo että minne nyt. Muistin kuitenkin. Sarjaväliin tuli ekalla kerralla ylimääräinen askel, kutonen kolahti ja 12 putosi. Mutta koska luokassa oli vain yksi tuplanolla niin päästiin kakkosvaiheen 4 vp:llä kuitenkin sijoituksiin. Oltiin ykköstä sekunti hitaampia, joten tuplanollalla oltaisiin yhtälailla oltu toisina.

Nämä oli meidän neljännet kisat, neljäs ruusuke.

Ilpo otti kaikki kuvat. Oma istunta on aika kammottavaa suorin jaloin seisomista.



















Jalustimilla seisomista.

Lisää seisomista.


Ponnistaessa Meriä kiukuttaa.

Mutta hyppääminen on ihan ok.
Lähes ulos kuvasta.


Sarjaväli vihdoin yhdellä askeleella.




Kuski sukeltelemassa. Näyttää kiellolta.

Mutta yli ponkaistaan. Samalla myös etusilla puomi mukaan.

Kantapäät alas!

Palkintojenjaossa naurattaa.



Maria videoi meidän radan:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora