maanantai 3. elokuuta 2020

Toinen kisatreeni huomattavasti paremmin

Maanantaina halusin kovasti Äimiskälle koulutunnille. Lopulta paikka järjestyi kello 16 kouluvalmennusryhmään. Max 6 hengen tunti ja +6 e hintaa. Keli oli lämmin ja aurinkoinen. Menomatkalla ruuhka yllätti ja tallimatka kesti lähemmäs parikymmentä minuuttia.

Arvelin oikein ja sain jatkaa koulukisaoletetulla Flooralla. Humma oli onneksi sisällä ja suht puhtaana. Harjaus, kavioiden putsaus. Etusuojat, Laiban koulusatula pehmusteineen ja suitset. Kuskille nysäkannukset ja kentän laidalta keskimittainen raippa.

Alkuverkassa suihkittiin askellajit itsenäisesti läpi. Pidin ohjat käytännössä löysällä ja yritin olla puristamatta. Ei reippainta menoa muttei ihan pahinta nahkeiluakaan alun jälkeen. Laukassa olin kevyessä istunnassa ja yritin vain saada ratsua liikkumaan lennokkaasti eteen.

Ope kasasi päivän kuvioksi kaksi koulurataa. Maneesin puoleisella vasen kierros, tien puoleisella oikea. Alkuun taivuteltiin ympyröillä käynnissä ja tehtiin muutamia peruutuksia. Flooraa kaivattiin paremmin pyöreäksi. Peruutuksessa ohje oli liikutella ohjia. Peruutettiin lopulta lähes kentän ympäri. Ohje oli mennä taaksepäin kunnes myötää. Sitä sitten odoteltiin. Onneksi Floora ei tästä hermostunut.

Ravissa tehtiin yhä pääty-ympyröitä. Jos humma ei vastannut pohkeisiini niin mäjäytin sen verran että tuli reaktio. Paine heti pois ja kehu päälle. Näistä toimista tuli kehuja opeltakin. Tultiin myös keskilinjoja suoraan. Sekä huolellisia kulmia.

Ratsua piti saada pyöreämmäksi. Ja pullahtelua aisoihin. Ohje oli kääntää oikeaa istuinluuta taaemmas tms. Kysyin että miten se tehdään. Vastaus kertoi enemmän miksi kuin miten. Välillä sain istuntani kai parempaan kuosiin sillä Floorasta irtosi hyviäkin pätkiä. Totesin etten tiedä mitä tein enkä osaa toistaa. Oikea kierros oli helpompi. Suorilla piti ajatella avoa molempiin suuntiin.

Välikäynneissä sain selvennyksen että Floora kippaa lapojaan molemmissa kierroksissa oikealle.

Laukkoja nostettiin ensin vain ympyröille. Lopulta minäkin laukkasin myös suoraa uraa. Välillä tamma eteni nahkeasti mutta tarpeeksi monesti kun käski eteen niin meno vähän helpottui. Piti ratsastaa jalasta tuntumalle. Ainakin muoto oli paljon edelliskertaa parempi. Nyt ohjautuikin. Väliin tuli ihan hienojakin pätkiä.

Tultiin myös ravissa keskilinjaa sekä pysähdyksiä. Turvan nousemista pysähdyksissä ei katsottu hyvällä. Taas piti liikuttaa kuolainta suussa. Siitä Floora lähti herkästi taakse. Minä tahtoisin tehdä tämän vähän hellemmin (ja löysemmin). Huonosta sisääntulosta tulee kuulemma vitonen. Mutta pysähdys kättä vasten, turvan nouseminen ja alasveivaus ei varmasti sekään tuo ihania numeroita. Varsinkaan jos astuu taakse. Sen toki myönsin että tässä nyt harjoitellaan.

Loppuraveissa kulki jo pääsääntöisesti sangen somasti. Yhä piti korjata herkästi ja tarkasti mutta muistelen että pienemmät korjaukset riittivät. Tosin en ihan vieläkään ollut varma että menikö Floora omasta halustaan vai minun halustani. Raipan jättäminen pois ei tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta.

Ongelmia:
syttyi vähän hitaasti
olisin halunnut tehdä osan jutuista kukkahattuisemmin
pysähdykset eivät olleet laadukkaita
en aina tiennyt mitä tein

Parannusta:
huomattava parannus edelliskertaan
rupesi liikkumaan paremmin ja tasaisemmin
ohjautui ja vauhti säätyi suht hyvin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora