lauantai 8. elokuuta 2020

Laukansäätelyjä Lissulla

Äimiskälle oli tullut talvi. Eli kenttä oli saanut kuituja. Lauantaina oli sopivasti pitkästä aikaa hellekeli jo aamupäivästä kun suuntasin estetunnille. 8 hengen tunti mutta meitä oli kivasti vain 6. Minulle Lissu ja humma oli jo puomitunnilla valmiiksi hommissa. Minulle jäi siis vain esteiden kanniskelua. Sillä aikaa Lissu kävi tallissa suihkussa.

Olin heti alkuun onnellinen edelliskerran aherruksesta rei'ittimen kanssa tunnin jälkeen. Ei enää kierteitä jalustinhihnoihin!

Alkuun mentiin askellajit läpi melko itsenäisesti. Pari kierrosta laukkaa oli ohje. Yritin vähän säädellä. Tänään Lissu oli taas kivasti menossa.

Alkutunti tehtiin tehtäviä vasemmassa kierroksessa. Ensin ravilähestymisellä kolmen ristikon linjalle ja ekaan väliin voltti. Lissu löysi hypystä myötälaukat hyvin. Tultiin myös linja 4 + 4 laukalla. Toisella kerralla paljon rennommin. Taidettiin tulla myös 3 + 3. Pelkkä sujuminen riitti, ei tarvinnut yhtään pyytää eteen. Hankalinta oli päästä linjan jälkeen kunnolla suoraan aidalle. Vähän kantattiin sisälle.

Seuraavaksi tultiin yhä vasemmalta puomilinjaa maneesin puolella. Puomeja oli ehkä 5 ja pari niistä nousi esteiksi. Vähän lisää rentoutta, parani parilla toistolla. Esteet eivät tuntuneet suurilta mutta tolppien perusteella korkein oli n. 80 cm. Ei pukkeja eikä kiihdyttelyjä!

Oikeassa kierroksessa tultiin muistaakseni vain molemmat linjat ensin erikseen ja sitten putkeen. 4 + 3 askelta kolmen ristikon linjalle. Ihan siististi. Vaikka laukka taisi jossakin välissä olla vääränä. Jumppalinja näppärästi.

Ratakierroksella oltiin ristikoiden jälkeen väärässä laukassa. Korjasin ravin kautta. Linja sujui helposti. Sama 80 cm taisi olla tähänkin suuntaan.

Ei ollut yhtään liian kuuma ratsastaa vaikka oli turvaliivi päällä. Toki Lissua ei tarvinnut pahemmin puserrella mihinkään suuntaan. Enemmän vain hienosäädettiin takaosaa samalle linjalle. Siihen olisin voinut ottaa vielä vähän enemmän kommentteja. Sitä ihmettelin lopuksi opelle ääneen että muut saivat paljon enemmän huutia vääristä laukoista kuin me. Ei kuulemma.

Loppuraveissa Lissu oli yhä vähän menossa mutta nyt oli muistaakseni paremmin tuntumalla ja rennompi. Hölkättiin tovi, käveltiin hetki ja seuraavien aloittaessa mentiin vielä hetkeksi maneesiin kävelemään.

Sitten Lissu kävi pesulla, kylmäsin jalat ja vein humman tarhaan. Päivän hommat ohi.

Ongelmia:
pari väärää laukkaa
poltin olkapääni topissa

Parannusta:
onneksi tein jalustinhihnoihin viimeksi lisää reikiä!
ei pukkeja
eteni paremmin
minulle täydellisen sopiva ratsastuskeli (puolipilvinen)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora