keskiviikko 19. elokuuta 2020

Lissu the kouluratsu jumppailussa

Keskiviikkona mahduin lopulta Äimärautiolle peruutuspaikalle vaikka tiistai-iltana näytti vielä täyttä. Olin henkisesti varautunut Laibaan ja olin todella yllättynyt kun listassa lukikin Lissu. Ensimmäinen koulutunti Lissulla! Lissun toinen koulukisakuski taas meni Laiballa (ja tykkäsi). Lissulla ei ollut tänään muita hommia.

Nyt oli taas ihanan lämmintä, +22°C. Mentiin kentällä ja vielä yksi ratsukko puuttui eli meitä oli vain 7. Martingaalin olisi kuulemma saanut jättää pois. Muttei lähdetty riisumaan enää kun olin selässä. Arvelen että varsinkin alkutunnista martingaali tasoitti menoa.

Tämän päivän aiheena oli ratsujen jumppaus. Tähdättiin siihen että säkä on korkeimpana kohtana. Pyydettiin ratsut matalalle kaulalle. Siihen asentoon, josta lähdetään rakentamaan kouluhevosia.

Alkuun taivuteltiin kevyessä ravissa. Lissu on kuulemma eri suuntaan vino kuin Floora ja Laiba. Lissulla kuskin oikeaa jalkaa (vai istuinluuta?) piti ajatella vähän taaemmas. Silti unohtelin mihin suuntaan lapoja pitää ajatella. Ehkä oikealle ja perää vasemmalle?

Kenttä oli jaettu samaan tapaan puoliksi (tai siis neljänneksiin) kuin kerran aiemminkin koulutunnilla. Maneesin puolella vasen kierros ja tien puolella oikea. Ohje oli mennä aina 2 kierrosta hankalampaan suuntaan ja 1 helpompaan. Vähän epäselväksi jäi kumpi oli meille kumpi. Oikea taisi tuntua itsestäni helpommalta.

Tänään tuli kuskille taas ihan uusia juttuja. Piti peruuttaa puolikas voltti. Ensin vasemmassa kierroksessa. Lissu oli aika juurtunut maahan eikä juuri liikkunut taakse. Parani toistoilla. Oikeassa kierroksessa kolmas ja neljäs peruutus olivat jo peruutuksiksi tunnistettavia ilman jumitusta. Kahdesta vikasta nostettiin suoraan pieni laukka.

Ravissa taivuteltiin vuoroin sisään ja ulos. Mentiin myös pikkuravia, josta kuulemma lähdetään myöhemmin kehittämään passagea. Lissun pienestä liikkeestä on kuulemma vaikeampi saada passagea kuin vaikkapa Laibalta. Harmi vaan etten ehtinyt yhtään katsella muita.

Laukkoja mentiin pätkät. Normaalia ja pientä laukkaa. Pari pudotusta raville mutta sain myös istuttua rauhassa ja Lissu malttoi. Lopulta sain juonesta kiinni ja ratsastin joka askeleen. Siinä sai nopeasti kiinni jos meinasi lähteä kiihtymään.

Välikäynnit tulivat melko lopuksi. Sen jälkeen mentiin vielä hetki pikkuravia ja sitten kevennettiin eteen. Raippaa tai kannuksia ei tänään ollut ja Lissu ei reagoinut aina kovin nopeasti. Vaikka suht menevä olikin. Tosin eteenkin piti välillä pyytää vähän rohkeammin.

Loppuravit mentiin vähän pidemmällä ohjalla. Ihan ok. Muutenkin tunti oli ihan ok. Paremmalla hiillostuksella olisin pystynyt paljon parempaan. Nyt jäin turhan monesti aika passiiviseksi ja odotin että Lissu tekee hyvin kun en vaikuta enkä häiritse. Olisin voinut puuttua enemmän. Taivutella rohkeammin ja ajatella vähän omia temponmuutoksia.

Ongelmia:
alkutunnista yritti vähän nostella päätä
olisi pitänyt ratsastaa vielä aktiivisemmin, tehdä puolipidätteitä ja taivutella

Parannusta:
ihanan hyvin ratsastetun tuntuinen hevonen
asiallista menoa
kuskille sangen kevyt tunti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora