maanantai 1. lokakuuta 2018

Käynnistymisongelmia

Maanantaina oli taas estepäivä Assilla. Ennen tallille lähtöä kuskilla oli taas kipeähkö olo ja vähän lämpöä. Tallille kuitenkin. Onneksi illalla tuntui paremmalta.

Nyt mennessä maneesissa oli jopa 6 hevosta samaan aikaan. Lopuksi jäätiin keskenämme. Alkuverkassa Assi ei ollut kovin reipas, eteni kuitenkin. Poikkeuksellisesti vasen kierros oli hitaampi. Ensimmäinen laukannosto ei onnistunut vaan humma jäi jumittelemaan. En raipannut vaan pyysin nätisti eteen. Meni vähän turhan pitkään että lopetti kiemurtelun ja lähti eteen. Laukassa loivalla kiemuralla teki seuraavan stopin. Odotin että tulisi lantaa mutta vähän vain nosti häntää. Lopulta päästiin pysyvästi laukkaan. Vasen kierros taisi mennä paremmin. En ottanut oikeaa enää uudestaan. Laukassa oli reippaasti vauhtia.

Hommat aloitettiin yhdistetyllä puomi-hyppytehtävällä. Lävistäjä ja ympyrä päätyyn, ja sama toiseen suuntaan. Tässäkin tuli alkuun juntturointia ja laukasta tyssäys. Kaikki jumittelut saattoivat tulla oikeasta laukasta. Tuntui olevan yhä vaikeuksia saada laukkaa päälle suoralla hevosella. Olisi nostanut mieluummin banaaniasennosta. Hypyt ok-. Parin ensimmäisen kierroksen aikana tuntui ettei Assi kuuntele minua yhtään. Hidasteli ja kiihdytteli ihan miten itse mieli. Kääntymisenkin kanssa oli vähän ongelmia, ainakin liikkeelle lähdöissä. Pidä suorana, kunnon pidäte joka menee läpi. Ei saa jäädä vetämään. Ei saa antaa juosta. Peilipäädyn vihreä este ylittyi sangen kivasti, tasaisesti ja sujuvasti joka kerta. Ovipäädyn mustavalkoisella oli taas huomattavasti hankalampaa. Tätä molempiin suuntiin.

Esteitä oli tänään 5. Pitkä s-kiemura kolmella esteellä (oikea, vasen). Kuutta laukkaa toivottiin näihin väleihin. Sekä pitkä kaareva linja okseri ja pysty. Tähän ope taisi kaavailla 8 - 9 askelta, meille tuli 10 ja 11.

Ensin hypättiin s-kiemuran esteet yksitellen ympyröiden ovelta takapäätyä kohti. Tämä taisi mennä ihan ok. Sitten kaikki putkeen. Vähän haparointia ja hutilointia. Toinen kierros oli hyvä. Kun esteet siitä nousivat niin taas meni höpöksi. Yhä vihreä este meni helpoimmin. Keskellä pääosin vaihtui laukka, en ole ihan varma jäikö kertaakaan vaihtumatta. Mutta ainakin kerran vaihtui ekalla vääräksi. Sitten tehtävän perään lisättiin vielä pitkä kaareva. Vähän luisumista ja jotain vääriä laukkoja.

S-kiemura toiseen suuntaan tuntui ihan eri tehtävältä. Ensimmäinen väli oli pitkä ja toinen lyhyt. 7 + 6 askelta odottaen tai 6 + 5 vähän paremmin sujuen. Lopulta sain myös vaaditut 6 + 6 kun oikaisin ensimmäisen kaaren ja usvatin eteen ja toisella pidätin ihan roimasti. Ei kovin tasaista.

Lopuksi kun s-kiemura oli hyvä niin viilattiin vielä kaarevaa. Okserille tultiin joka kerta jotenkin töpösti. Tämä parani parilla toistolla. Ja heti hypyssä piti ajatella kääntymistä. Kertaalleen Assi kaatui seinälle ja vaihteli laukkoja kaarella itse. Alle kymmenen askeleen ei taidettu selvitä kertaakaan.

Loppuverkassa Assilla oli taas todella kiire ja meni hetki että sain sen kuulolle. Juntturointia laskematta meni ihan ok. Hyvää oli että kun laukkasi niin sitten eteni ihan hyvin. Eikä hidastellut laukassa. Tänään oli pidempien kannusten päivä, eli humman olisi pitänyt olla reipas. Yhä kuvittelen että näillä asioilla on joku yhteys.

Ongelmia:
juntturoinnit
muutama väärä laukka

Parannusta:
aika hyvin löytyi myötälaukat hypyistä
sain lopulta säädettyä vaaditut askeleet toiseenkin suuntaan
ei tuijotellut täytteitä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora