lauantai 6. lokakuuta 2018

Rapalinjoja

Lauantaina oli iltapäivällä vielä Tallimäen estetunti. Hypättiin kolmessa ryhmässä ja olin viimeisessä. 4 ratsukkoa. Satoi ja tuuli, +6°C. Kenttä oli märkä ja rapainen. Alkuverkassa Hemppa yritti kääntyillä pois viimasta mutta sitten lopetti kelistä välittämisen. Hetkittäin pilkahteli aurinkokin.

Tänäänkään en huomannut ravissa kummallisuuksia alkuun. Käynnissä oli ok, ravissa halusi lönkytellä pitkänä. Käytin lopulta uudestaan käynnissä ja sen jälkeen kulki ravissakin pyöreämpänä. Laukat ihan tasaisesti. Vähän sai hoputtaa pitkillä sivuilla eteen.

Ensimmäisenä tehtävänä tultiin päädyssä ympyrä kavaletin yli ja suora linja porttipystyltä okserille. En näyttänyt esteitä etukäteen eikä Hemppa empinyt yhtään. Tultiinko 2 vai 3 kertaa. Siistit 5 askelta. Hypättiin myös lävistäjän linja, 5 laukkaa siihenkin. Sekä kaareva linja porttipystyltä pinkille pystylle. Ohje oli kiertää kunnolla reunoja myöten jos huomenna kisoissa kaikkien muiden tallomat linjat ovat lällyä. Portin kohdalla Hemppa tuijotteli omiaan ja otti sivuaskelia sisäänpäin. En keksinyt mitä tuijotteli.

Esteitä ei tänään nostettu, joten rata tultiin myös pikkukorkeuksilla. 4 linjaa, suoria ja kaarevia. Alku ihan ok, eteni sujuvasti ja myötälaukat. Kaarelle ennen pinkkiä olisin voinut ottaa ehkä yhä yhden askeleen vähemmän. Neljänneksi viimeisellä esteellä laukka vaihtui vääräksi eli vasemmaksi ja pysyi vääränä viimeiselle esteelle asti. Ei vaihtanut hypyissä eikä hidastanut näppärästi raviin. Yllättävän tasapainoinen lyhyen sivun kaarre väärässä laukassa.

Saatiin uusia neljä viimeistä estettä. Nyt pysyi myötälaukka ja sujui nätisti. Ei kummallisuuksia vaan siihen oli hyvä lopettaa. Ravasin pätkän perään ja sitten käytiin suokkien kanssa kävelemässä pellolla.

Ongelmia:
rapainen kenttä
pohjasta johtuen hypättiin pieniä
joitakin vääriä laukkoja

Parannusta:
liikkui alusta asti puhtaasti
eteni ihan mukavasti
ei tuijotellut esteitä vaikken näyttänyt mitään
ei kieltoja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora