torstai 6. syyskuuta 2018

Pois raiteilta

Torstaina oli viikottainen hyppypäivä Assilla. Maneesiin tuli tuplabuukkaus eli hyppyjemme kanssa samaan aikaan oli myös kouluvalkut. Arvelin että mahdumme ihan hyvin ja näin myös kävi.

Eiliseen tapaan Assi heräsi aika hitaasti. Nyt yritin alkuun olla kovistelematta. Ravista ei tullut kovin kummoista, päästiin kuitenkin matelusta pois. Laukka oli ihan reipasta. Tein ympyröitä ja tilan mukaan loivia kiemuroita.

Hommat aloitettiin ravipuomeilla. Ihan ok. Sitten miniristikkoa laukassa. Assi oli pitkä ja vetämätön ja tuli hankalasti istuttavia roikkuhyppyjä kaukaa. Laukka vaihtui jokusen kerran vääräksi. Sitten vähän isommalle ristikolle. Vasemmassa laukassa ok, oikeassa ei taas meinannut kääntyä eikä edetä. Hypyt paremmin.

Sitten tultiin oven edestä kaarevaa kavalettilinjaa. Ensin ilman keskimmäistä. Reitti oli vähän hukassa ja väliin tuli neljää laukkaa. Usvattamalla päästiin kolmeen. Yllättäen keskimmäisen kanssa ei mennyt kovin vaikeaksi. Vähän stipluja mutta parani. Vasen oli helpompi. Oikeassa kierroksessa piti ratsastaa ihan erilailla kuin yleensä. Oikean laukan nostoissa meni välillä vain jumi päälle. Enkä huomannut että molempiin suuntiin valui seinille.

Välissä tultiin hyppyä minivoltilla. Ensin vasen kierros. Voltti oli pieni eikä Assi meinannut alkuun laukata tai kääntyä ollenkaan. Ensimmäiset noin 3 ylitystä pudotti käyntiin. Onneksi lopulta rupesi pysymään laukassa. Ei ollenkaan helppoa huonosti kääntyvällä veltolla ratsulla. Yllättäen oikea kierros oli paljon helpompi. Volttikin kyllä vähän isompi, halkaisija jotain 10 -11 metrin pintaan.

Lopuksi tultiin lävistäjäpystyt alkuun ja loppuun, kavalettikaari väliin. Välillä Assi oli hidas, välillä innostui. Enkä tajunnut että mistä milloinkin johtui. Välillä piti pidättää jo ihan tolkusti. Vasemmassa laukassa eteni yhä paremmin. Kavaletit menivät nyt ihan näppärästi molempiin suuntiin. Laukat vaihtuivat oikeasta vasempaan, toiseen suuntaan ei. Ei edes parilla sakkokierroksella.

Loppuraveissa Assi yritti taas juosta. Nyt keskityttiin raiteilla pysymiseen. Lavat haltuun, aseta ensin ulos, käännä ulkoavuilla. Sisäohjasta oli huono hellittää kun käänsi turvan ulos. Ei saa kipittää, tahtia rauhallisemmaksi. Parani muttei tullut yhtä hyväksi kuin välillä tulee.

Ongelmia:
oikea laukka ei edennyt eikä rullannut yhtä hyvin kuin vasen
laukannostoista tuli muutamat jumittelut
muutamia pudotuksia
oikealle kääntäminen oli vaikeampaa
vauhdinsäätely tuntui olevan enemmän ratsun kuin kuskin päätettävissä

Parannusta:
välillä eteni ihan hyvin
laukat vaihtuivat oikeasta vasempaan
ei kieltoja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora