sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Kankeaa ja urautuvaa

Sunnuntaina oli tämän viikon estetunnit. Olisin saanut hypätä Hempalla. Mutta tulevia koulukisoja pohtiessani totesin, että koulutunti tulisi enemmän tarpeeseen. Joten sain esteille korvikeratsun. Nyt ei juuri arvottu vaan Paavo oli helppo osuma. Humma meni toisen estetunnin alle eli oli valmiiksi lämmitelty. Edellisen kuskin kommentti oli että oli todella jäykkä.

Jäykkä tosiaan oli. Alkuverkassa yritin kääntää ratsun päätä käynnissä sivulle ja toiselle. Ei oikein meinannut alkaa siihenkään. Ravissa ja laukassa tilanne ei parantunut. Tehtiin kevyen istunnan harjoituksia ravissa ja laukassa. Piti pysyä pois uralta mutta Pavella oli taas aikamoinen imu uraan.

Tultiin puomeja/kavaletteja ympyrällä. Ulkoreunaan, oli ohje meille. Ohjaaminen näytti varmasti paljon helpommalta kuin tuntui. Laukassa lisättiin ympyrän toiselle sivulle ristikko. Oikea kierros meni hyvin, vasemmassa muutama väärä laukka ja vähän kiemurointia ristikon lähestymisissä.

Sitten loikittiin pieniä esteitä tehtävinä. Ensin tippalinja eli kaareva ja suora perään, eka ja vika sama este. Kaarelle tuli monesti väärä laukka. Vasemmasta oikeaan sain lopulta vaihtamaan lennosta mutta kyyrymutkaili siinä omiaan.

Sitten tultiin pidempi rata: kulmasta pysty lyhyellä lävistäjällä takapäädyssä, sama kaareva ja suora linja ja lopuksi vielä kaareva linja portilta okserille.7 hyppyä. Alkuradasta humma meinasi kiihdytellä vähän ja kun pyysin ponnistusta kauempaa niin ei lähtenyt. Yhä jokunen väärä laukka. Loppuradasta rupesin saamaan juonesta kiinni miten Pavella pitikään ratsastaa lähestymiset. Jokainen huolella ja mieluummin lähelle.

Otettiin vielä toinen kierros, esteet 1 - 5. Nyt paikat osuivat paremmin. Yhä tahdissa vähän sanomista väärien laukkojen korjaamisten takia. Esteet tuntuivat pieniltä, en katsonut tarkemmin. Jotain 60 ja 80 cm välillä, arvelen.

Hölkkäsin putkeen vähän loppuun. Onneksi Pave oli jo ruvennut taipuisammaksi ja siitä irtosi aika kivaa ravia. Loppukäynteihin jätin humman opelle ja lähdin varustamaan Hemppaa. Loput 4 hyppäsivät vielä viimeisen kierroksensa.

Ongelmia:
oli todella jäykkä alkutunnista
vääriä laukkoja
ehkä yksi pudotus
tuntui ettei humma oikein tajunnut kehujani
välillä tuntui hääräilevän jotain ihan omiaan

Parannusta:
ei kiikuttanut kuskia (kolmipala suussa)
kuski muisti taas lopulta miten lähestymiset kuuluu tällä ratsastaa
t-paidalla ilman turvaliiviä tarkeni hyvin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora