perjantai 28. syyskuuta 2018

Perustyöskentelyä muistiksen alkuun

Perjantaina oli taas Einolan aika. Muistis alkoi koulutunnilla. 6 ratsukkoa ja kentällä. Kenttä oli osin märkä ja keli oli aika niukasti plussalla. T-paita ja takki, alkuun toppaliivikin päällä. Ratsukseni kahmaisin Rosan.

Aiheena mentiin ihan perustyöskentelyä. Käyntityötä ei alle ollut vaan aloitettiin ravissa. Puolipitkistä ohjista puhui ope mutta muutamien kierrosten aikana kerin niitä lyhemmiksi. Hanskavalintani oli huono, sillä kuluneilla hanskoilla en saanut pitoa ohjiin ja koko tunnin ne luisuivat pidemmiksi ja jouduin jännittämään nyrkkejä tarpeettomasti.

Ei tehty mitään ihmeellisyyksiä. Ravissa ympyröitä ja voltteja. Taivuta huolellisemmin, lisää sisäpohjetta. Sitä yritin jo valmiiksi. Nyt huomasi hyvin että olen tottunut menemään yksityistunneilla, sillä oli sekä ahdasta että opelta tuli harmittavan vähän kommentteja. Olisin kaivannut parin kierroksen verran panostusta pelkästään itseeni, jotta meno olisi parantunut. Nyt tuli vain ohimennessä kommentteja että hyvä alku tai lisää sisäpohjetta. Oikea kierros oli paljon vasenta helpompi. Molempiin kaatui kyllä kulmissa sisään. Toppaliivin otin välikäynneissä pois. Se olisi pitänyt riisua jo aiemmin sillä ehdin kostua sisältä.

Myöhemmin laukattiin vähän uraa pitkin ja tehtiin ympyrä. Välimatkojen takia tein yleensä pari. Sama juttu kuin kesällä eli ei kiirettä. Rauhallinen laukka. Se Rosasta löytyi yllättävän hyvin. Taivuta. Tuntui jo alkuun aika kivalta. Kun tähän tuli kommentti että hyvä alku niin jäin pohtimaan että mitä pitäisi tehdä enemmän. Yritin vahtia lapoja ja taivuttaa huolella.

Ravipätkillä oli ihan hyvä. Tein vähän omia temponmuutoksia ja hidasti hyvin istunnalla. Välillä herättelin paremmin eteen. Kertaalleen kosketin esteraipalla lavalle ja humma pakeni kiireellä sivulle. Ei hyvä. Ennen laukannostoja rupesi jännittymään jo edellisen sivun lopussa. Kertaalleen tein sinne voltin enkä nostanutkaan laukkaa. Sen jälkeen ruvettiin pääsemään kulma asiallisemmin.

Hankalinta oli vasempaan kierrokseen taivuttaminen. Rosa oli kaikesta yrittämisestäni huolimatta vasemmassa ohjassa kiinni. Enkä saanut sitä siitä irti. Tuntui pahimmillaan siltä että käsi lähtee irti. Ei onneksi omiaan pahasti painanut. Mitä nyt kulki vähän matalana. Olisin kaivannut vähän enemmän käyntityötä. Nyt sitä ei ollut juuri yhtään. Ja jotkut väistöt olisivat voineet auttaa. Loppuravissa oikea kierros oli hyvä, vasen yhä hankalampi.

Rosa jatkoi seuraavalle tunnille ja itse vetäisin umpijäähän ennen kuin sain toppaliivin takaisin päälle.

Ongelmia:
oli vasemmassa ohjassa kiinni
kentällä tuntui ahtaalta
kylmä keli
pimeää ympärillä
olisin halunnut enemmän kommentteja

Parannusta:
aika tasainen
pystyi riisumaan selässä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora