perjantai 19. helmikuuta 2016

Jatsilla kaarevia ja suoria hyppylinjoja

Perjantain kolmanneksi ratsuksi tuli Jatsi. Toinen toiveratsuni Cunami oli yhä levossa. Jatsi jatkoi hommia edelliseltä tunniltä, lisättiin vain suojat. Heti selkään päästyä tuntui kyllä Jatsikin tosi jäykältä. Ravissa jopa lähes kyseenalaiselta. En muista että olisi aiemmin ollut näin paha. Ratsukoita tälläkin tunnilla oli 8.

Ravissa kuitenkin eteni ihan ok. Yritin taivutella mutta aika heikolla menestyksellä. Laukassa varsinkin kantattiin kulmat turhan sisältä. Ope toivoi rauhallisempaa laukkaa. Siinä sitten rullaus kärsi ja kulmittui vähän nelitahtiseksi. Pidätteitä ja jalkaa ettei pudonnut raville.

Hypyt aloitettiin pikkupystyiltä. Tultiin ensin vasemmassa kierroksessa uralta loivasti sisään eka hyppy, laukka oli tarkotus vaihtaa. Voltti sisään ja toinen pysty. Sitten ilman volttia loivalla kaarevalla. Askelia en väliin laskenut mutta aika vähillä tultiin. Ehkä yrittämäni himmailu oli yksi osasyy miksei laukat tänään vaihtuneet. Yleensä kun Jatsi on hoitanut myötälaukat ihan itse. Saatoin toki tuudittautua vähän liikaa siihenkin. Jotain taidettiin myös pudottaa.

Oikeassa kierroksessa kuvio oli samanlainen loiva kiemura mutta esteet oli lähempänä toisiaan. Viidellä laukalla loikittiin tämä. Välillä löytyi niitä myötälaukkojakin. Välillä taas meinasi mennä 4,5 askelta. Jälkimmäinen pysty kävi korkeimmillaan n. 70 sentissä. Helposti yli.

Sitten tultiin suora linja mutta esteinä olikin nämä samat äskeiset. Eli vinohypyt. 3 laukkaa väliin ja ihanan suoraan päästiin. Tosin laukka taisi vipsahtaa vääräksi. Tultiinkohan tämäkin kahdesti. Odotellessa tosiaan seistiin vain osastossa pois jaloista mutta tänään en harmistunut siitä.

Loppuun tultiin vielä 6 hypyn rata. Alun pidempi loiva kiemura, uutena kaksi estettä peräkkäin suoraan ja lopuksi vinohypyt suoraan. Suunnittelin 6, 6 ja 3 askelta. Ekalle suoralle linjalle lähtiessä ope huusi että 7. Meni vähän turhan tiukille ja koska meno ei lyhentynyt alusta asti niin tuli 6,5. Yllättävän hyvin kuitenkin säätyi. Vika linja meni siististi.

Kiva tunti vaikkei tämä kovin pahaa hiillostusta ollut. Kivan sujuvaa näinkin monella ratsukolla. Jatsi ei ollut ihan parhaimmillaan mutta hyppäsi kuitenkin ok. Kyselin opelta että mihin kannattaisi jatkossa erityisesti kiinnittää huomiota ratsukkona. Tahdin säilymiseen ja suoruuteen. Näillä mennään.

Ongelmia:
laukan laatu
paljon vääriä laukkoja

Parannusta:
kulki paremmin suoraan kuin yleensä
ei yrittänytkään kieltää
laukkaa sai vähän myös lyhennettyä
ehdittiin hypätä kivan paljon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora