keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Viimeinen tunti Harmonialla ennen lomataukoa

Keskiviikkona menin taas käymään koulutunnilla Harmonian kanssa. Kysyin mitä on ohjelmassa ja jätin satulan pois.

Alkutunnista ruvettiin menemään loivia kiemurauria ravissa kaikille sivuille. Ite olisin mieluusti alottanut hetken käynnissä. Kulmat saatiin kuitenkin mennä käynnissä. Ravi oli aika tasaista mutta enempi sai pyytää eteen kuin hidastella.

Tänään mentiin siirtymiä. Kuviona oli kolmikaarinen. Alkuun käyntiä ja ravia, myöhemmin laukkaakin. Laukat nousi aika kivasti. Ravissa saatiin hyviä pätkiä ja käyntikin eteni. Ei hullumpaa. Tosin laukka ei ollut pyöreää eikä kovin etenevää. Vasemmassa laukassa hepo viiletti vinona takaosa sisällä. Ratsastin välillä ihan kunnolla eteen pitkälle sivulle. Eikä yhtään haitannut satulattomuus. Kivasti tuli laukasta takaisin eikä laukan jälkeinen ravikaan ollut pahaa.

Puolen tunnin jälkeen takapuoli rupesi taas olemaan hellänä. Sinnikkäästi kuitenkin jatkoin. Loppuun mentiin vielä väistöjä. Muutama ok mutta välillä tuli turhaa mutkaa tai meno vain hyytyi. Opelta olisin kaivannut vähän ajantasaisempia vinkkejä mitä parantaa. Esim. lennokkaammin, vähemmän kiemurtelua. Kaikkea kun en vain tajunnut itse.

Tunnin jälkeen sain käydä vielä syöttämässä Hoota selästä. Hepo meni autopilotilla vähän ojanpohjien kautta ja otti ravipätkänkin. Lähes tarkenin, reilu +15°C.

Ongelmia:
on mennyt paremminkin

Parannusta:
suht hyviä siirtymiä
peruskiva tunti

Hetkittäin paistoi myös aurinko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora