tiistai 15. heinäkuuta 2014

Sykähdyttävä sh-tamma

Iltapäivän tunnin aihe piti valita koulun ja maaston väliltä. Hirmuista hinkua maastoon ei ollut, joten toiveisiin koulua. Ratsutoiveena edelleen säpäkkä tamma. Nyt kirjoitin lisäksi että ei Valtsua! Lista paljasti ratsukseni yksisilmäisen sh-tamma Natsoksen. Ei valittamista. Paitsi aikataulussa ehtiä tunnille. Teoria loppui tasalta, jonka jälkeen listaa ei vielä ollut. Kävin kämpillä vaihtamassa vaatteet ym. ja lopulta ratsun laittoon oli alle vartti aikaa. Onneksi hepo oli jatkamassa seuraavallekin tunnille ja kakkoskuski oli apuna kuntoonlaitossa. Ratsukoita tunnilla oli tällä kertaa kivasti vain 5.

Natsos demohevosena. Vasemmalla joku ninja.
©Jenni

Natsos oli epäilyttävän vähän vino yksisilmäisyyteensä nähden. Käynnissä reipas. Tehtävät alotettiin kivasti käynnissä. Hepo tuli tuntumalle, kääntyi, asettui, taipui. Ihanan helppoa. Yritin muistaa kantaa omat käteni. Alkutunti pyöriteltiin hirmuisesti voltteja ravissa, kumpaankin suuntaan. Ravissa meni hitusen lujaa. Enkä tainnut tahtoa pidättää tarpeeksi. Tehtiin myös siirtymiä käyntiin. Aika istunnalla ratsastettava. Kun olin rauhassa ja keskityin niin tuli tosi nättejä siirtymiä. Ihan joka kerta ei tähän pystytty.

Kuvituskuva.
©Jenni

Sitten pyöriteltiin voltteja myös laukassa. Vasen rullasi paremmin, oikeassa meinasi vähän kiihtyä ja kaatua sisään. Kummastakin tuli lopulta aika hyviä. Sama juttu että kun kuski keskittyi niin meni paremmin. Siistiä ratsastaa hevosta, jonka etuosaa ja takaosaa pystyi laukassa helposti siirtämään.

Silmäpuolen profiili.
©Jenni

Ravitehtävänä jatkettiin edelleen voltteja ja nyt tehtiin väleihin avoja. Harjotusravissa oli kiva istua ja meni aika helposti. Oli hitusen raskas edestä ravissa. Edelleen tehtiin myös laukkavoltteja. Laukat nousi ihanan helposti ja laukka oli makea. Laukasta raville siirtymät oli vähän vyörymistä.

Ongelmia:
kuskilla oli vähän kiire

Parannusta:
makea suokki
laukka nousi helposti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora