perjantai 11. heinäkuuta 2014

Neljäs kerta Jatsilla viikon sisään

Perjantaina tuppauduin aletunnille. Tunnit oli yhdistetty ja lopulta opetukseen päätyi vain 3 ratsukkoa. Alunperin piti olla kavaletteja mutta suunnitelmat muuttui ja mentiin koulua. Unohdin toivoa ratsua. Lillillä ois ollut kiva mennä vielä toinen tunti alle ennen kisoja. Arvasin ihan oikein että Jatsihan sieltä sitten tuli. Opena oli kesäsijainen.

Opelta tuli samat neuvot kuin Sannaltakin. Kuulemma Jatsi näytti edelleen kaatuvan sisäpohkeen päälle. Sitä oli hirmu vaikea korjata kun en itse huomannut tätä virhettä enkä konkreettisesti tajunnut että miten hevosen pitäisi mennä erilailla. Laukat otettiin jo alkuverkassa. Vasen meni lujempaa. Ympyröillä taisi tulla edelleen kommentia sisäpohkeesta.

Päivän tehtävänä oli pohkeenväistöt. Lyhyen sivun keskeltä kääntö pituushalkaisijalle, suoristus ja väistö uralle. Ensin käynnissä, sitten ravissa. Ensin väistettiin vasemmalle eli oikeaa pohjetta. Ihan ok. Ei ihan tasainen. Käynnissä sai ratsastaa liikettä myös eteen. Ravissa tuntui työläältä saada ristiaskelia. Lapa taisi yrittää karkuun ja sen korjausesta taisi hyytyä loppukin poikitus. Mentiin kaksi kierrosta aika hankalan tuntuista menoa alkuun ilman että saatiin kommentteja vaikken ollut lähelläkään edellä menevän häntää. Kolmannella kerralla volttasin kunnes sain open huomion ja kommenteilla väistökin parani.

Oikea kierros taisi mennä paremmin. Kerran pari käynnissä ja sitten ravissa. Kai ristiastunta olisi voinut olla parempaa ja hepo odottaa paremmin. Tämän tunnin paras anti oli pitkillä sivuilla ravissa tekemäni temponmuutokset ja puolipidätteet, joista Jatsi oikeasti jäi kuulolle ja odottamaan eteenratsastusta. Reippaamman ravin jälkeen oli toki vähän haastetta saada takaisin kuulolle. Laukat jätettiin suosiolla pois tehtävästä ettei Jatsi rupea tohottamaan.

Loppuverkassa oli jo sangen kiva ja letkeä ratsu alla. Opestakin annan ihan positiivisen arvion. Menisin toistekin.

Ongelmia:
väistöissä oli viilattavaa
laukansäätely
näytti kaatuvan sisäpohkeen päälle

Parannusta:
saatiin itsenäisesti tehtyä tosi hienoja puolipidätteitä ravista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora