Leirille kuului myös pakollinen maasto. En ollut edelleenkään kovin innoissani. Vaihtoehdot oli koulua tai maasto. Laitoin listaan että vauhtimaasto. Ratsuvalinta oli sama kuin vuosi sitten: Oonika. Myös ryhmiä sekoitettiin. Aiempi maasto oli ollut kuulemma ihan köpöttelyä, joten en ollut kovin innoissani. Kaduin etten toivonut koulua. Kelikin oli aamusta vettä taivaan täydeltä. Aiempi porukka tulikin läpimärkänä takaisin. Haaveilin että jäätäisiin maneesiin koulutunnille.
Oonika ei ollut yhtään niin ADHD hoidettaessa kuin vuosi sitten. Solmut se avasi hetkessä mutta muuten oli asiallisesti aloillaan. Lastauslaiturin viereen en saanut sitä asemoitua, joten loikkasin sitten suoraan maasta kyytiin. Vettä ei enää tullut ja takki oli lähes turha. Turvaliivin laitoin varmuuden vuoksi.
Alkumatkasta Oonika oli vähän hätäinen mutta kuunteli pidätteitä. Kunnon tätikuljetin. Ei kiukutellut takana tulevalle, ei kiihdytellyt, jarrut ja ratti toimi eikä pukitellut tai hätkynyt. Mentiin käyntiä aika pitkään. Sitten myös ravia ja laukkaa. Tosin vain 1 laukkapätkä eikä siinäkään edes reippaasti. Kentällä menen monesti lujempaa.
Lammikolla taas ravattiin ja laukattiin. Se oli mukavaa. Samoin kukkuloilla mentiin ravia ja laukkaa. Alamäissä Oonika kiihtyi. Lopuksi mentiin vielä jyrkempi kukkula ensin käynnissä, sitten yksitellen ravissa. Oonika otti jokusen laukka-askeleen mutta helposti meni. Loppumatka mentiinkin sitten käynnissä takasin tallille. Itselleni jäi tosi paljon patoutunutta vauhtia. Lujempaa teki mieli mennä! Angsteihini päästin ohjat pitkiksi ja istuin välillä kevyessä istunnassa. Lopulta laitoin silmätkin kiinni ja toivoin että Oonika tekisi jotain. Enempi vain hidasti ja jouduin ratsastamaan eteen.
Ongelmia:
ei ollut vauhtimaasto!
Parannusta:
Oonika oli paljon kivempi kuin vuosi sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora