keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Suokkihyppyjä

Keskiviikon estetunnille oli tilaa ja tuppauduin seitsemänneksi paikalle. Hevosvalinnasta oli taas kuulemma jo vihjailtu aiemmin mutta en ollut tajunnut tosiasioita. Jatsi. Ei apuohjia.

Esteitä kasattiin linja, kaareva ja taisi olla vielä suunnanvaihtoeste. Alkuun hypeltiin aika maltillisen kokoisia ja Jatsi meni helposti. Tosin 3 laukan puomiväli mentiin sujuvasti kahdella. 2,5 vielä onnistui mutta kolmea en saanut mahtumaan. Ihan aluksi puomeilla vähän kiemursi. Mutta pienet esteet tosiaan ylitti näppärästi.

Lopuksi hypättiin rataa. Ekalla kierroksella n. 60 cm. Jälkimmäisellä korkeus oli n. 70 cm. Taidettiin isompana hypätä vain 3 vikaa estettä. Kertaalleen pysty putosi. Maapuomin siirto vähän kauemmas esteestä auttoi asiaa. Okseri näytti isolta jo 60 cm korkeudessa. Helposti mentiin silti isompanakin yli. Kommentit oli että ilmavara oli sangen runsas, n. 20 cm.

Jatsin kanssa hyppääminen on vaan niin hauskaa! Taisin mainita ettei erityisesti haittaisi vaikka jatkaisin Jatsin kanssa huomenna omalla estetunnillakin.

Ongelmia:
laukansäätely

Parannusta:
Jatsi hyppää ihanan mielellään

Hyppykooste:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora