perjantai 30. marraskuuta 2012

Maneesiverkka + maastoilua


Sain vihdoin houkuteltua valoisaan aikaan mulle ja Valmalle maastoseuraa. Mukaan lähti Kora ylläpitäjänsä kanssa. Alotettiin ratsastus maneesista. Olin topannut itseni pakkaskeliä (-12) varten, joten vahingossa tuli kuuma. Satulavyön kiristys oli tänään hankalaa ja heppa taisi pullistella tavallista enemmän. Toisaalta yleensä on aina joku auttamassa.

Ei kovin rankasti menty maneesissa. Käveltiin ihan tovi pitkin ohjin. Valma oli kivan rauhassa. Ohjat tuntumalla sitten kyttäili kulmia. Hassu elukka. Ravattiin vähän, temponmuutoksia ja perus pyörittelyä. Otin hitusen laukkaakin. Nousi aika huonosti ja omistaja oli vieressä huutamassa että raippaa. Ite ajattelin vain pyytäneeni ehkä epäselvästi. Sanomista tuli myös että missä kannukset.

Maastoon lähdettiin me edellä. Pohja oli koppuraista, joten käynnissä mentiin. Välillä enempi rinnakkain, välillä enempi peräkkäin. Hepat ei protestoineet toisistaan yhtään. Aluksi yritettiin lähteä lammelle mutta jäätyneet vesilätäköt katkaisivat reitin. Mentiin sitten toiseen suuntaan risteyksestä. Aurinko oli jo laskenut ja pikkuhiljaa rupesi hämärtämään. Hepat käveli rauhassa. Olin jopa yllättynyt ettei kumpikaan säikkynyt mitään. Sieltä sitten maastoesteiden vierestä polkua pitkin takas.

Kun ei oltu vielä ihan umpijäässä niin ehdotin että kokeiltaisko vielä yläreitti lammelle jos ois raviin sopivaa pehmeämpää pohjaa. Ei kopissut yhtään, joten ravattiin lammelle ja takas. Me sinne edeltä ja takaisinpäin Kora ensin. Yksi heppa tuli vastaan. Valma myös hidasti käyntiin kun kauempana näkyi lapsia. Ravissa hepat oli pörheinä mutta edelleen täysin asiallisesti.

Reilu tunteroinen meni selässä. Kivaa oli!

Ongelmia:
laukannostot maneesissa
maaston kova pohja

Parannusta:
täysin rauhassa maastossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora