tiistai 3. syyskuuta 2019

Puolipidätteitä, taivuttamista ja ravivoltteja

Tiistaina lämpömittari näytti ennen tuntia kämpillä +17°C. Ajattelin että illalla tulee kuitenkin viileä ja laitoin pitkähihaisen. Matkavaatteeksi fleece. Tallilla olikin enää +14°C, joten fleece jäi päälle. Sakun harjauksessa tuli kuuma mutten myöhemmin saanut enää riisutuksi. Ratsailla (pihalla) oli ihan sopivasti vaatetta. Pois lähtiessä mittari näytti enää +11°C ja oli pimeää. Pahuksen syksy!

Tänään ratsukoita oli tunnilla 4. Kaarrossa Saku hyöri vähän omiaan ja jalustimet tuntuivat taas olevan eri mittaiset.

Tänäänkin aloitettiin keskiympyrältä. Tasainen ohjastuntuma, jalat lähelle. Sitten taivutettiin sisään ja ratsastettiin etuosaa vähän pienemmälle ympyrälle. Ei ollut tarkoitus väistää takaosaa ulos mutta välillä tuli kuitenkin kommentti siirtää takaosaa. En ihan ymmärtänyt. Asetusta vaihdettiin välillä sisään ja ulos. Pelkällä ratsastelulla ei tullut hyvää vaan tajusin ihan itse että pitää vaatia sellaiset reaktiot että tapahtuu jotain. Ulkopohkeella lapojen kääntämistä. Oikeaan ohjaan oli taas tyhjempi. Välillä vaihdettiin suuntaa ja jatkettiin samaa harjoitusravissakin. Tein itsekseni pieniä temponvaihteluita jotta Saku tuli paremmin kuulolle. Yritin pitää tasaiset kädet ja kyynärkulmat. Tänään käteni tuntuivat olevan aika matalalla mutta siitä ei tullut sanomista.

Jatkettiin suoraa uraa ja tehtiin voltteja. Hienosti sumpututtiin aina samaan nippuun. Yritin volttailla vähän tilaa ja ratsastin välillä kentän poikki. Saku kartteli kahta kulmaa ja volttailin niihin tarpeen mukaan ylimääräistä. Voltin lopun Saku monesti juoksi suorin kauloin sisään. Yritin korjata ja lopulta opekin puuttui ja kommentoi. Ennakoi ja tee puolipidätteitä. Sitähän minä yritin mutta vasta kun ope sanoi ja katsoi niin parani.

Laukoissa ohje oli tehdä nostoja, mennä pari askelta suoraan ja voltata kuten ravissa. Sitten pari askelta suoraan ja takaisin raviin. Aloitettiin meidän helpommasta eli oikeasta kierroksesta. Poni kaappasi open huomion ja me puuhasteltiin ominemme. Alku meni hyvin mutta sitten jotenkin lörähdin eikä parantunut enää entisestä. Aika pitkä pätkä oikeaa kierrosta. Vasen oli lopulta yllättävän asiallinen. Kaikki laukat nousivat oikein eikä kiihdytellyt vasemmassakaan. Suoritin paremmin kun ope katsoi ja oli turvana. Joskus näinkin.

Loppuravit vihdoin kevennettiin, tähän asti oltiin menty vain harjoitusravia. Saku oli kivasti kuulolla ja varsinkin oikeassa kierroksessa kulki oikein hyvässä muodossa lyhyenä, ryhdikkäänä ja kaula ylhäällä. Eikä kipitetty vaan sain vaikutettua ja Saku kuunteli. Jalat lähellä.

Loppukommenteissa ope kehui että meillä meni tänään tasaisen hyvin. Kiva kuulla. Tunnustin että huomasin loppuvolttien ongelman jo ennen kun sanoi ja vähän yritin tehdä asialle jotain. Vasta kunnon tekeminen auttoi vaikka mielestäni ennakoinkin.

Ongelmia:
tuli pimeää
kuski suoritti huonommin kun tuntui ettei ope katsonut
volteilta kaatui takaisin uralle
vasen kierros ei ollut edelleen ihan yhtä helppo kuin oikea

Parannusta:
aika tasaista suorittamista läpi tunnin
kaikki laukat nousivat pyynnöistä oikein
vasemmassa kierroksessa ei ollut paha kiire
pitkillä sivuilla ohjaus toimi hienosti
ei juuri ötököitä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora