lauantai 21. syyskuuta 2019

Aluekenttäkatsastusten eka päivä puomeilla ja pikkuesteillä

Lauantaina oli odotettu aluevalmennusten ensimmäinen katsastuspäivä Limingassa. Tästäkin olin salaa haaveillut jo siitä asti kun kävin katsomassa Easyn aluetreenejä omistajansa kanssa joskus muinoin.

Tallille mennessä ripsi vähän vettä mutta muuten keli oli hyvä ja aurinkoinen, +10°C kieppeillä. Hemppa löytyi taas uudesta paikasta pikkutarhasta ja tuli nyt portille pelkästään sillä että huomasi minut. Matkaan lähdettiin sinisellä hevosautolla. Ensimmäistä kertaa Hempan kanssa keskenämme. Samalla tuli myös uusi kahdenkeskinen nopeusennätys kun mentiin motaria: yli satasta.

Tänään ohjelmassa oli puomi-kavalettitunti kentällä, ei hokkeja. Ehdin kävellä pellolla ihan hyvin alle. En lähtenyt ravailemaan vaan lopulta taivuttelin vähän käynnissä. Edellinen porukka meni vähän yliajalle ja sitten mentiin askellajit kentällä itsenäisesti läpi. Hemppa aavistuksen tuijotteli ja vauhti jähmettyi. Muuten oli kivan pyöreä ja tasainen. Tässä vaiheessa ei nykinyt pahasti ohjia, myöhemmin kyllä. Ratsukoita tunnilla oli 3.

Tehtävät aloitettiin ravissa. Toiselle sivulle pohkeenväistö, toiselle avo. Paremmin sivulle, enemmän taivutusta. Jälkimmäinen eli vasen kierros oli paljon tasaisempi.

Sitten tultiin 17 metrin puomilinjaa, ensin normilaukalla eli meille 5 askelta. Oikea kierros ensin. Sen jälkeen 6 ja 4 askelta. Näitä kolmea vähän vaihdellen. Joka kerta tuli vaadittu askelmäärä ja myötälaukka säilyi. Ihan täydellistä ei ollut vaan välillä tultiin lähelle tai jäätiin hieman kauas.

Jossain välissä kun lepohetken jälkeen kasailin ohjia niin Hemppa taisi nähdä menninkäisiä ja vähän poukkoili sivulle ja ylös.

Vasemmassa kierroksessa hukkasin paikat eikä meinattu osua ensimmäiselle puomille. Paljon haparoivempaa. Ratkaisutkin menivät hukkaan. Päästiin kuitenkin 5, 6 ja 4. Eikä isoja stipluja tullut kuin muutama. Askelmäärä meni aina oikein jos nyt sattui olemaan jotain askelta.

Tultiinkohan sitten ensin kertaalleen pelkkä suora linja esteillä neljään. Sitten kuitenkin pikkurata, joka alkoi radan poikki ristikko-okserilla (kaksi ristikkoa peräkkäin). Okseri ja linja tultiin molemmista suunnista. Ihan ok.

Esteet nousivat pari reikää ja sitten tultiin kovasti samantapainen kierros mutta lisäksi vielä toisen pitkän sivun 5 laukan okserilinja. Hemppa ei alkuun lähtenyt kunnolla pohkeesta eteen. Onneksi ope puuttui asiaan ja lopulta otettiin vauhdinottokierros kentän ympäri. Tämä auttoi ja koko tehtävä meni paljon paremmalla imulla. Okserille kuskin piti tuijotella etupuomin yläreunaan. Hempalla kuulostaa kamalalta kieltoriskiltä. Saatoin vilkaista puomia mutta sitten katselin eteen ja ylös menosuuntaan. Taisi muuten laukatkin vaihtua. 4 laukan linjaan piti vähän pidättää ja okserilinja tuli sujuvasti. Ei ehkä ihan keskeltä esteitä mutta niin iloisesti ettei pikkuasioista viitsi nipottaa. Samoin kaarteissa kanttaili sisäpohjetta päin.

Ei hypitty enää enempää ja jätettiin paukkuja huomiselle. Lopetettiin ajallamme ja kevenneltiin vielä loppuun. Yhä Hemppa nyki ohjia.

Paluumatkalla tihutteli kuuroissa ja näkyi sateenkaari. Hempan palautuksen jälkeen kotimatkalla tuli kunnon kuuroja niskaan. Keli siis suosi meitä.

Ongelmia:
pari ylimääräistä pikkupomppua
vasemmassa kierroksessa ponnistuspaikat olivat hukassa

Parannusta:
oikeassa kierroksessa laukansäätely puomeilla sujui hienosti
ei kieltoja eikä pudotuksia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora