keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Assin suoristamista

Keskiviikkona pääsin Assin kanssa toisen open silmien alle koulutunnille. Lämmintä +7°C nurkilla. Nyt pidin Assin tiukasti kiinni tallissa. Vähän oli sen oloinen että tekisi mieli karkuteille. Open kanssa jutellessa tuli ahaa-elämys että lähtiessä kaviot voi puhdistaa myös karsinan puolella ovi kiinni. Niin sitä on juurtunut tekemään asioita kuten on aina tehnyt ja kuten muutkin tekevät. Eli aiemmin kavioiden puhdistus oli karsinan ovenraossa ja ovi auki.

Maneesissa oli ihanan väljää ja lähes koko tunti saatiin olla keskenämme. Aikataulu oli itselleni tiukahko, joten alkutunti meni alkukäyntien viimeistelyyn ja jutteluun.

Ohjat tuntumalla tehtiin temponmuutoksia. Ravissa kunnon reaktiot. Alkuun Assi oli omaan tapaansa löysä. Kuski sai huhkia. Ei puristusta vaan kunnon reaktiot molempiin suuntiin. Ja vielä vähän nopeammin. Parani pikkuhiljaa muttei lähtenyt lennokkaaksi. Yritin ajatella keveitä käsiä ja ohjalla eteen. Lähinnä suoraa uraa ja ympyröitä. Oikeassa kierroksessa punki vasenta pohjetta päin uralle.

Verkkalaukat mentiin heti putkeen. Pitkillä sivuilla reilusti irti urasta. Vasemmassa kierroksessa oli kunnolla mutkalla. Meni useampi kierros että tajusin katsoa peileihin. Olihan se avartavaa. Ihan erilailla ymmärsin ratsastaa ulkolavan pois seinältä. Oikeaan kierrokseen oli suorempi. Lennokkuutta ja letkeyttä olisi laukassakin voinut olla lisää. Ei onneksi ollut enää ns. puskettava vaan liikkui itse.

Välikäyntien jälkeen tehtävänä tultiin ensin ravissa reilusti uran sisälle ja tehtiin jokaiselle pitkälle sivulle kaksi volttia. Ei saanut pullehdella mutkalle lähtiessä eikä palatessa. Oikeassa kierroksessa lapa yritti karata heti kun valmistelin volttia asettamalla. Peilit auttoivat yhä kovasti. Sama molempiin suuntiin. Yritin ensin istua alas mutta säälin pian selkääni ja kevensin. Opekin sanoi että jos Assi ei ole ihan kunnolla selän läpi niin voi keventää ja yrittää myöhemmin istua uudelleen alas. Sitä myöhempää ei tainnut oikein tulla vaikka Assi paransikin.

Jossain vaiheessa sisuunnuin ja lähdin polkemaan Assia kunnolla liikkeelle. Rennot kädet etten vahingossa jarruta. Parani muttei vieläkään lähtenyt kiihdyttelemään itse. Lopulta tultiin yksi sivu suoraan kohti opea. Ihan suora! Kommentoin itse että kahdeksikon suoritus.

En muista tultiinko laukkojakin vielä uraa pitkin mutta ainakin pääty-ympyrällä. Jokunen nosto ja suoristelua. Kummasti ympyrällä meinasin unohtaa sitten ne lavat. Välissä tuli ainakin 8 todella makeaa askelta ravissa eikä laukassakaan ollut yhtään hullumpaa menoa. Mainiota!

Jatkettiin laukassa vielä kolmikaarisille koko maneesin matkalta. Ensin vasen kierros. Tarkemmin suoristukseen. Olipa mahtavaa! Assi laukkasi rauhassa ja tasapainossa. Välillä piti vähän aktivoida ja pyytää eteen mutta päästiin oikeasti viilailemaan. Assi ei yrittänytkään vaihtaa. Vastalaukkakaarilla rupesin ajattelemaan taivutusta kaaren suuntaan ja sujui nätisti.

Jälkimmäinen eli oikea laukka oli hankalampi. Vastalaukkakaaret eivät olleet yhtä soljuvia mutta parani niissäkin. Ensin kulmikkaasti mutta lopuksi tähänkin suuntaan taivutusta kaaren suuntaan. Ihanan tasaista. Totesin että tällaista tehtävää en tällä hetkellä pääse ratsastamaan millään muulla hevosella. Saku juoksisi alta ja Hemppa kanttailisi lapa edellä.

Ei taidettu loppuun ravata enää kovin suuresti. Ei jäänyt muistikuvia. Loppukäynnit matkustin taas kyydissä ja annoin Assin kävellä haluamansa määrän. Tänään se oli 12 minuuttia opetuksen loppumisen jälkeen. Vähän käveltiin jo sitä ennen.

Olipa kiva tunti. Ei niin rankkaa kuin pelkäsin. Vaikka istuin melko vähän ravia alas niin silti selässä tuntui myöhemmin vähän.

Tallissa olin superripeä ja pääsin valoisalla pois!

Ongelmia:
kuskin selkä ei kestä harjoitusravia
vasemmassa laukassa oli alkuun aika banaanina lavat ulos
Assi ei lähtenyt kiihdyttelemään itse
oikea laukka vastalaukkana oli kulmikkaampaa

Parannusta:
ravissa ainakin 8 erittäin hyvää askelta
siirtymiset alas eivät olleet pahoja rojahduksia
kolmikaariset laukassa ihanan tasapainoisesti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora