maanantai 1. huhtikuuta 2019

Päästä laukkaamaan puomeille

Assilla oli viime viikolla rokotusloma. Hommiin oli palattu kevyesti, joten toive estetunnille oli että tehdään maltilla. Tänään oli taas yksäri ja ope kasaili tehtävät pääosin puomeista. Lisäksi tuli yksi ristikko. Omistajan ohje oli kävellä ainakin vartti alle ja käyntiä tuli lopulta lähemmäs parikymmentä minuuttia open kasatessa esteitä.

Verkka aloitettiin ensin ravailemalla ympäriinsä. Pois seiniltä, kunnon taivutukset ja suunnanvaihtoja. Jalasta eteen ja sitten kuski hiljaa. Joku apu ei alkuun mennyt läpi, sillä huomasin itsekin levitteleväni käsiäni ympäriinsä. Onneksi tähän puututtiin heti.

Sitten jäätiin peilipäätyyn suorakulmiolle. Yhä irti seinistä. Taivuta huolellisesti kulmiin. Pitkillä sivuilla eteen, sitten kiinni, taivutus, kulma ulkopohkeella kääntäen (puhuikohan myös sisäpohkeen ympäri taivuttamisesta?). Nopeammin eteen, vielä huolellisemmat taivutukset. Sama homma ravissa ja laukassa molempiin suuntiin. Assi vähän kartteli peilipäätyä mutta tässä vaiheessa ei ollut vielä ihan pahimmasta päästä. Pidä laukka yllä.

Taidettiin tulla tässä välissä kahta laukkapuomia. Välinä n. 17,5 metriä. 5 laukkaa väliin. Vasen ihan ok. Rennommat kädet. Toisellakin pitkällä sivulla ajatus asetuksesta. Sisätakajalkaa paremmin rungon alle.

Oikea kierros oli hankala. Assi meni mutkalle, heitti perää sisään ja heti jälkimmäisen puomin jälkeen oli kanttaamassa oikealle. Etukäteisohjeistus oli että kunnolla päätyyn. Siihen ei kyetty ollenkaan. Kuskikin oli välillä jo vähän huterasti kyydissä kun Assi karkasi sivulle. Ulko-ohja ja sisäpohje. Rennompi laukka. Ja hieman yllättäen vähän "vapauttamalla" Assin laukka parani. Kädet alas. Välillä meinasi hämmentää kun tuntui siltä ettei ole ollenkaan tuntumaa. Linjan ylitys parani ja ruvettiin pääsemään jo pari metriä paremmin päätyyn. Viimeinen ylitys taisi olla todella siisti.

Sitten tultiin ravipuomitehtävää. Reunimmaiset puomit olivat alle 10 metrin päässä päädyistä. Liuta ravipuomeja molemmissa päädyissä, keskellä tyhjää ja noin puolessa välissä ristikko. Harjoitusravissa sisään, puomit, puomien jälkeen laukka, ristikon yli, takaisin raviin, toiset puomit ja linjalla käyntiin. Toisella pitkällä sivulla sai kävellä ja vetää vähän henkeä.

Assi syttyi tehtävästä hyvällä tavalla. Ei tarvinnut hoputella. Suoritti suht siististi mutta välillä oli sellainen olo ettei oikein kuuntele minua. Ensin oikea kierros ja siinä painui joka kerta kohti uraa puomien jälkeen ennen laukannostoa. En saanut korjattua vaikka yritin. Lopulta kun vaihdoin raipan ulkokäteen niin vaihdettiinkin suuntaa. Vasemmassa laukannosto tuli suorempaan. Onneksi taas joka toistolla tuli edellistä parempi. Ihan priimaan ei omasta mielestäni päästy mutta ope oli tyytyväinen.

Sitten toisen sivun laukkapuomit lisääntyivät yhdellä ja väleiksi tuli noin 15 metriä. Ensin vasen kierros. 4 ja 4, 5 ja 5. Näitä useampi kierros ja joka kerta taisi mennä askeleet oikein. Laukka saattoi välillä vaihtua vääräksi. Vielä rennommin. Vähän hienosäätöä. Välitauolla ei vaihdettukaan suuntaa vaan sen jälkeen tultiin 4 ja 5. Tämäkin meni joka kerta oikein. Jälkimmäinen väli tuntui aina helpommalta.

Oikeassa kierroksessa arvelin että ensin tulee helpommin 5 ja 5. Aikamoista mutkaa ja banaaniratsua taas olikin. Parilla toistolla parani huimasti. Sitten 4 + 4. Onnistuttiin tässäkin. Jotain viilausta taisi tulla. Mutta ongelmia tuli vasta kun ruvettiin tulemaan 4 ja 5. Meni useampi kierros ennen kuin tajusin ratsastaa neljä vähän paremmin eteen. Jos jäätiin keskimmäisestä puomista kovin kauas niin meni hankalaksi. Vaikka mentiin pelokepäätyä kohti niin nyt pidätteet menivät huonommin läpi ja pääsin hölläämään vasta juuri ennen viimeistä puomia. Tuli liuta sakkokierroksia. Lopulta piti huikata ylimääräiset välikäynnit kun pelkäsin että menee Assille liian rankaksi. Uudella käynnistymisellä ensin yksi höpökierros kun ekaankin tuli 5. Sitten sain juonesta kiinni ja päästiin hienosäätämään. Viimeiseen kierrokseen ope oli todella tyytyväinen, omasta mielestäni ihan ok.

Käveltiin hetki, hölkkäsin ihan lyhyesti (oli oikein hyvä) ja talutin loppuun vielä reilu 10 minuuttia. Assille tuli vähän kuuma, etenkin satulan alta.

Ongelmia:
peilipäädyn karttelu
Assi oli aluksi oikeassa laukassa peilipäätyä kohti ihan mutkalla
reagoi yhä välillä vähän hitaasti
pari väärää askelmäärää
oikean laukan nostoissa valui vasemmalle kohti uraa

Parannusta:
laukka säätyi hyvin
95 % oikeat askelmäärät väleihin
ei tarvinnut komentaa eteen, päästäminen riitti
oikea laukka suoristui
suoritettiin ihan siististi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora