torstai 25. huhtikuuta 2019

Ainon pikkukentällä ensimmäistä kertaa

Torstai näytti hetken jäävän hepattomaksi. Kun tallituttu laittoi koulutuntinsa Ainossa myyntiin niin tartuin tilaisuuteen heti. Hurautin suoraan töistä tallille, matkaan meni noin vartti. Pienet on piirit sillä pihalla oli Tallinmäen väkeä.

Hevoslista löytyi tutulta paikaltaan. Ratsuksi Femme. Ei sanonut mitään. Käytävän päädystä löytyi ruunikko tamma. Korkeutta jotain 165 cm pintaan. Rauhallinen hoitaa. Vaikka kuvittelin olevani taas hyvissä ajoin niin lopulta tuli kuitenkin kiire enkä ollut ihan viittä vaille valmis.

Tunti oli pikkukentällä, ope itselleni uusi. Muutaman kuukauden vasta täällä opettanut. Keli oli pilvinen lähellä pariakymmentä. T-paita oli aika ilmiselvä vaatetus. Fleecen kanssa olisin tikahtunut. Ei onneksi juuri pölissyt. Meidän tunnillamme oli 5 ratsukkoa. Toinen porukka hyppäsi vieressä isolla kentällä.

Alkuun oli aikamoista säätöä. Virittelin kuulokkeen ja hetken päästä se ei toiminut, vaihdettiin ja uudelleen asettelu. Sitten pidensin jalkkareita, kiristin satulavyötä ja hetken päästä lähetin meinasi pudota. Meni aika pitkään että pääsin kunnolla keskittymään ratsastukseen.

Femme oli sangen suoraviivainen tyyppi. Meni eteen ja kääntyi, kuunteli pidätteet. Mutta alkuun en saanut sitä pohkeen eteen vaan vänkäili. Ope ehdotti pidempää ohjaa. Kevyessä ravissa tehtiin ympyröitä ja voltteja kunnolla taivuttaen. Ei oikein taipunut sisäpohkeen ympäri. Ja kun ohjat tuntuivat hyvän mittaisilta niin olikin vain rullannut kaulansa nippuun. Pidemmällä ohjalla kädet tuntuivat tulevan syliin. Piti skrpata että sain pidettyä ne asiallisemmin. Lopulta ope löysi raipan kentän laidalta ja kun sain sen käsiini niin ratsu rupesi ajattelemaan paremmin takaa eteen. Helpottui kovasti. Tulkitsin ohjeista että vähän matalampaan muotoon ja tämä lähti paranemaan hyvin. Jälkimmäinen laukka oli jo asiallista, ainakin pääpiirteittäin. Alkuverkka meni uusia nappuloita opetellessa.

Saatiin valita tehdäänkö vastalaukannostoja vai loivia kiemuroita. Kiemuroita äänestettiin ja niitä toivoin itsekin. Välikäynneissä rupesin ratsastamaan kiemuroita jo ennen kuin niistä puhuttiin. Olisin halunnut vielä paremmin taivutella humman apujen väliin molempiin suuntiin. Oli noin 80-prosenttisesti hyvä.

Ohjat tuntumalla piti kaarellakin pitää asetus kentän keskelle. Sulkutaivutuksen ajatuksella. Ensin vähän käynnissä, sitten ravissa. Lopuksi laukassa. Ensin pienemmällä kaarella, sitten sai tulla lähemmäs kentän keskiosaa jos sujui hyvin. Ensin oikea kierros. Mieleni teki asettaa kaarella kaaren suuntaan ja sain siihen luvan. Tosin suoruutta pidemmälle en tainnut päästä. Istu laukassa taakse.

Tähän suuntaan tuli yksi rikko, muuten Femme teki pulleammatkin kaaret hyvin. Laukassa huomasi miten tämä on erisuuntaan vino kuin vakikolmikkoni. Tuntui olevan enemmän oikeassa ohjassa kiinni.

Hieman yllättäen toinen kierros eli vasen oli vielä helpomman tuntuinen. Humma tuntui olevan paremmassa tasapainossa ja pitävän laukkaa paremmin itse yllä. Tosin jo ravissa ennen laukkaa tuntui vähän kuumahtavan. Nyt pääsin vähän rauhoittelemaan. Opekin kommentoi että aina kiva kun hepat innostuvat, siitä tietää että tykkäävät tehtävästä. Jälkimmäiseen suuntaan ei rikkoja tullut.

Loppuverkassa tehtiin kiemuroiden sisään voltit. Kovin monta kierrosta ei ehditty. Nyt piti taas vähän himmailla vauhtia. Hyvin kuunteli.

Kiva hevonen ja kiva tunti. Osaava opetus ja riittävästi huomiota. En ollut eri mieltä asioista. Sangen erilainen ratsu kuin mihin olen viime aikoina tottunut. Mutta olin kovin mielissäni että osasin muuttaa ratsastustani tälle sopivaksi ja tuli oikein nättiä menoa.

Olin katsonut listasta että heppa jatkaa hommia klo 20 mutta katsoin näemmä sen verran huonosti että meni ohi että menee myös klo 19 tunnille. Minä siis vapauduin katselemaan vähän tunteja ja sosialisoimaan muiden yllätystuttujen kanssa.

Ongelmia:
alkuverkka oli uuden hevosen opettelua
alkutunnista ei tullut kovin paljon kommentteja (toisaalta en kaivannutkaan)
kuulokesäätö tunnin alkuun
yksi rikko vastalaukassa tunnin aikana

Parannusta:
ope antoi hyvät vinkit, joilla ratsun sai toimimaan
raipan saaminen helpotti (ei tarvinnut käyttää kertaakaan)
teki vastalaukat hyvin
osasin ratsastaa pidemmälle kaulalle
töistä oli näppärä saapua paikalle

Netistä kaivelin myöhemmin tietoja ratsusta. Femme puuttui vielä hevosesittelyistä mutta facesta löytyi tieto että tuli helmikuun lopulla.

"Tervetuloa töihin Femme! Tämä estetaituri on aikaisemmin hypännyt 110cm-tasolla, ja ilahduttaa jatkossa oppilaitamme. Femme on ystävällinen 12v. tamma, joka sopii sileällä kaiken tasoisille ratsastajille."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora