tiistai 19. maaliskuuta 2019

Poniopen estetunnilla

Tänä tiistaina Heponiityssä oli tarjolla Riitan tunnin sijasta pienryhmäestetunti. Sinne pääsi samalla hinnalla kuin muillekin pienryhmätunneille eli minulle maksoi 38 e. Päätin lähteä mukaan. Samalla tuli testattua paikan poniopen opetus.

Ei yllättänyt että ratsukseni oli jaettu taas Sepe. Siitäkin lähti runsaasti karvaa mutta nyt tajusin jo harjata takki päällä. Ratsukoita tuli tunnille 3. Pihalla aavistus plussalla. Ratsain tuli pian niin kuuma että menin lähes koko tunnin vain fleecellä.

Alkuun taivuteltiin itsenäisesti käynnissä. Tai siis Sepe ei taipunut mihinkään ja kulki jännittyneesti pää pystyssä. Ei saa värkätä liikaa käsillä, kommentoi ope. Myöhemmin tuli sanomista myös ettei saa painaa käsiä alas. Ymmärsin tämän ihan aiheelliseksi kommentiksi mutta silti muka vähän närkästyin ettei menoni ollutkaan täydellistä. Toki ahdistelin siitäkin etten saanut Sepeä rentoutumaan tuntumalle. Ope sanoi että estetunnilla viis muodosta tai jotenkin noin. Vaikka Sepe näennäisesti oli reipas niin ei tuntunut reagoivan kovin täpäkästi pohkeisiin.

Kevyessä ravissa tehtiin samanlaista vapaata pyörittelyä. Ympyröitä ja taivuttelua. Testausta että lähtee jalasta eteen ja tulee pidätteistä takaisin. Sekä menee täsmälleen siitä mistä kuski tahtoo. Tarkemmasta ulkopohkeella kääntämisestä tuli sanomista. Nyt en edes huomannut että olisi mennyt ulkopohjetta vasten.

Laukassakin tehtiin temponmuutoksia. Ensin esteistuntaa, eteen kevyessä istunnassa. Käsiä rennommiksi ja eteen/ylemmäs/kohti suuta, jotenkin noin. Tässäkin sai pyytää ihan tomerasti että lähti eteen. Pari kertaa open piti sanoa että lähdin herättelemään riittävästi.

Hommat aloitettiin ravipuomeilla. Muistaakseni 6 puomia, joista aina 2 oli lähekkäin. Keskelle puomeja ja tasainen tahti. Sepe vähän yritti kiiruhtaa. Mielestäni suoritettiin aika samanlaatuisesti alusta loppuun. Ihan ok. Katse eteen ja ylös.

Sitten laukkapuomeina sama. Ihan tasaisesti. Joka kierroksella joku puomi muuttui ristikoksi. Tultiin yllättävän tasaisesti ja rauhallisesti. Taas tuli kommenttia että katse eteen (vai ylös) ja rento myötäys. Tuntui hankalalta katsella ylemmäs. Samoin tuosta myötäyksen muutoksesta en ihan saanut kiinni mitä haettiin. Lopulta tässä oli siis kolme ristikkoa ja joka väliin tuli laukka-askel. Sangen jees, mitä nyt linjan jälkeen oli välillä väärä laukka. Oikeassa kierroksessa tultiin vain kertaalleen ja siinä valui vähän sisälle. Se kuitenkin riitti.

Päivän miniratana tultiin linja oikeassa, täyskaarron kautta kavaletti, linja toiseen suuntaan ja toinen täyskaartokavaletti ja lopuksi vielä linja oikeaan. Tultiin kahdesti. Vähän kiihtyi loppua kohti. Kaikki laukat eivät vaihtuneet ja korjattiin ravin kautta. Toiselle kierrokselle keskimmäinen ristikko taisi jo nousta pikkupystyksi. Korkeutta n. 50 -  60 cm, pieneltä näytti. Jotain taidettiin keilata alas.

Loppuun taidettiin kaikki tulla suora linja vielä erikseen. Ohje oli tehdä ensimmäisessä välissä pidäte. Taisin sen jälkeen höllätä vähän liikaa, sillä jälkimmäisen välin loikkasi innarina. Hupsis. Sitten Sepelle laitettiin pehmopuomit väleihin helpottamaan jalkojen asettelua. Ekalla kerralla vähän kiemurointia ja tuijottelua, sain kuitenkin yli. Tokalla kerralla siistimmin mutta yhä vähän reippaasti. Pohdin että muutinko omassa ratsastuksessani jotain ja jäinkö linjalla liikaa suuhun kiinni että kiihtyi.

Tähän lopetettiin ja hyvä niin. Ei olisi aiemman kokemukseni mukaan tästä enää mennyt kuin huonommaksi. Nyt osasin muutenkin ennalta varautua minieste/kavalettituntiin niin sekään ei korvennut. Silti kaipaisin vähän enemmän jatkotunteja.

Sepe ei pahemmin rentoutunut loppuverkoissakaan. Malttoi kuitenkin olla tohisematta.

Ongelmia:
ei ollut niin rento kuin olisin halunnut
pari pudotusta
jonkin verran vääriä laukkoja
loppua kohti rupesi kiihtymään
pudotti laukan jokusen kerran pois

Parannusta:
ei hidastellut kohti esteitä
kuunteli aika kivasti toiveeni ponnistuspaikoista täyskaarroilla
kääntyi täyskaarrot yllättävän näppärästi
alkutunti meni oikein tasaisesti ja rauhallisesti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora