maanantai 4. maaliskuuta 2019

Näppärää hyppäämistä

Maanantaina pakastui taas n. viiteen asteeseen. Pimeä laski ylle ennen tallireissua. Nyt lähdin innolla tallille vaikka päänsärky meinasi kiusata. Tänään Buranaa siis eri vaivaan. Mutta eipä vaivannut selkä- eikä varvaskipukaan sitten.

Mennessä oli kamala ruuhka ja maneesissa noin 7 hevosta. Kaikki taisivat olla hädässä liikkeellä että ehtivät ennen hyppyjämme pois alta. Tänäänkin tunnilla oli 2 ratsukkoa.

Ope innostui kasailemaan ja kaikki tolpat tulivat käyttöön. Okseri ja 6 pystyä (joista yhdestä olisi saanut vielä okserin. Lisäksi ravipuomit olikohan kuudella puomilla. Puomeja jäi jokunen käyttämättä. Suoran linjan välit olivat alkuun muistaakseni 9, 9,5 ja 10 metriä.


Oma tulkintani päivän radasta. Lopuksi oikean yläreunan este otettiin pois.

Alkuun menin taas askellajit melko pikaisesti läpi, sitten tuli ohje kävellä. Assi rupesi heräilemään hommiin.

Ihan hirveästi ei yllättänyt kun tänäänkin aloitettiin ravipuomeilla harjoitusravissa. Ensin muutama kerta oikeassa kierroksessa kohti ovea. Ihan ok. Sitten vasen kierros ja taidettiin ottaa heti laukannosto ja ristikko perään. Assi imi puomeille kivasti. Ekalla kerralla laukannosto tuli vähän hitaasti mutta sen jälkeen innostui. Myöhemmin ei tarvinnut juuri pyytää laukkaa kun oli jo.

Sitten ope vähän lyhensi väliä ravipuomeilta ristikolle muttei juuri vaikuttanut menoomme. Joka kerta tosiaan aloitettiin ravipuomeilta. Tultiin rata muistaakseni kertaalleen siten, että kolmoselta jatkettiin harmaan kautta kutoselle ja suora loppuun. Assi sujui hyvin itse eteen mutta okserin jälkeen pukitti oikein ilmavasti. Pohdin että aiheutinko sen itse esim. törkkäämällä kannuksella. Linjalle venyi hyvin mutta viimeistä estettä (tai sen johteita) katsoi ja hidasti. Kuitenkin vaaditut 2 askelta väliin.

Lopuksi tultiin vielä kaksi kierrosta kuvan mukaisella radalla (numeroidut mustat esteet). Ope oli tyytyväinen ja Assi suoritti tasaisesti. Toiseksi viimeinen kierros taisi tulla videolle. Assi imi hyvin sisään ja pääosin oli myötälaukat. Okserin jälkeen tuli yhä vähän ylimääräistä jalannostoa mutta paljon lievempänä. Vikalla kerralla olin valmistautunut tähän takanoja-ajatuksella. Tokavikalla kierroksella rupesi liiraamaan vasemman pohkeen läpi ja kaarteet meinasivat mennä pitkiksi. Ennen nelosta piti käyttää raippa lavalla että osuttiin esteelle. Kaarre vitoselle kaatui vähän pieneksi. Vikalla kerralla tsemppasin siihen paremman tien. Tokavikalla kerralla linjalle tuli vähän kiemuraa. Vikalla sain linjattua paremmin suoraan. Lopulta Assi putosi päädyssä lähes käyntiin kun en antanut kantata oikealle.

Estekorkeus oli meille max 70 cm luokkaa. Tuntikaveri meni lopuksi vähän isompia. Ohjeeksi tuli tuoda Assi vielä huolellisemmin esteille. Nyt jäi pari kertaa kauemmas ja heti tuli vaikeasti istuttavia roikaisuhyppyjä. Välillä muistin katsoa linjojamme peilistä. Monesti vaikka tultiin suoraan niin Assi hyppäsi vinoon.

Ongelmia:
pari pukkia
pientä kiemurtelua
kaatui lopuksi vasenta pohjetta vasten

Parannusta:
eteni hyvin (uudet kannukset ekaa kertaa estetunnilla)
venyi väleihin
ope oli oikein tyytyväinen menoomme

Tuntikaverin äiti kuvasi tokavikan kierroksemme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora