tiistai 22. tammikuuta 2019

Papukaijamerkki

Tiistaina oli viikon toinen päivä Heponiityssä. Perinteinen koulutunti Sakulla. Tänään tämä oli ruunan ainoa tunti. Ratsukoita tunnille tuli taas vain 3. Pakkasen piti lauhtua mutta tallilla oli taas 3 astetta kylmempää kuin kämpillä: -15,5°C. Pärjäsin villasukilla ilman varpaanlämmittimiä, talvitakki ja fleece. Mutta rukkaset alkutunniksi olisi ollut pop. Nyt välikausihanskoissa sormet meinasivat kylmettyä jatkuvasti vaikka keskikropalla oli kuuma.

Alkutunti mentiin ympyrällä taas herkistelyä ja väistöjä. Ripeät ja tehokkaat askeleet sivulle. Käynnissä ja ravissa. Välillä vaihdettiin suuntaa etuosakäännöksillä eli takaosa kiersi ulkokautta ympäri. Saku teki hyvät ristiaskeleet mutta hiippaili samalla herkästi eteenpäin. Kunnon pidätteet ulkoa hidastamaan ja ulkojalka vahtimaan. Parani. Käyntipätkillä välillä lämmittelin näppejäni.

Lopulta jatkettiin suoraa uraa. Vaikka tötteröitä ei ollut niin ne käskettiin kuvitella. Mielessäni hihittelin ajatukselle että käsketään lähes nähdä vihreitä menninkäisiä. Taidettiin tehdä jo tässä jokunen päätyvoltti. Sitten muutama väistö käynnissä ja ravissa. Enemmän ajatusta lapojen siirtelyyn. Muista myös asetus. Isompi ristiastunta. Osasin korjata. Sekä välillä portaittain eli välillä suoristus. Toimi aika kivasti.

Sitten ruvettiin tekemään kuviota, jossa ensin tuli päätyyn ravivoltti, pitkä sivu suoraan. Seuraavan lyhyen sivun keskeltä pituushalkaisijalle, hetki suoraan ja väistö uralle (sama suunta säilyi). Heti uralla suoralla hevosella laukannosto. Päätyyn kulma, voltti lyhyen sivun keskelle ja toinen kulma. Pitkällä sivulla raviin. Seuraavalle lyhyelle sivulle taas ravivoltti ja homma alkoi alusta mutta aloituspääty vaihtui joka kerta. Luulin tajunneeni ohjeesta vain 80 % mutta osasinkin suorittaa ihan sujuvasti. Sen lisäksi myös aika tasaisesti ja laadukkaasti. Toki Saku olisi voinut suorilla olla pyöreämpi. Mutta väisti oikein näppärästi, nosti laukat hyvin ja teki asialliset kulmat. Jopa alkutunnista karttelua aiheuttanut ison oven viereinen naulakkokulma rupesi sujumaan ilman ylimääräisyyksiä.

Toinenkin suunta meni hyvin. Saku rupesi olemaan kahden ohjan tuntumalla. Tuntui vähän hassulta kun väistössä oikealle tuntuikin kaatuvan nyt oikealle. Sitäkin piti vähän vahtia. Jalat ympäri eikä ulkojalkaa saa unohtaa. Vasen laukka ei ollut yhtä kepeä kuin oikea mutta sangen asiallinen tämäkin. Ensimmäinen nosto oli siinä rajoilla että ehdinkö pyytää itse laukkaa vai ennakoiko. Vasemmassa kierroksessa vaikeinta oli mennä katsomon edestä uraa pitkin. Saku rupesi taas poikittamaan ja viettämään keskelle. Kertaalleen piti kysyä opelta apua että mitä tässä kannattaa tehdä. Voltti vasempaan oli vinkki.

Tänään tehtävien joukossa oli kivasti pieniä käyntipätkiä että ehdin lämmitellä sormiani. Lopputunnista rupesivat sitten pysymään lämpiminä. Mutta aika paljon skarppasin tuntuman ja elävien käsien kanssa. Ja yritin miettiä kädet lähelle toisiaan. Loppuverkassa tuntui siltä että nyt on hevonen langan päässä ja yhdeys auki. Mainiota!

Open loppukommentti oli oikein mairitteleva "papukaijamerkki"! Kehui tasaista suorittamista. Tänään pääsin positiiviseen kierteeseen ja olin taas oikein hyvällä tuulella läpi tunnin. Se näemmä tuotti tulosta. Loppukäynnit talutettiin ettemme jäädy. Kuulemma tunnin intensiteettiä piti vähän laskea etteivät hepat ole ihan hikimärkiä ulos pakkaseen.

Ongelmia:
sormet meinasivat jäätyä
en saanut vyötä kiristettyä ennen laukkoja, joten keikkui vähän puolelta toiselle
kartteli alkutunnista ison oven kulmaa
lopputunnista kartteli katsomon pitkän sivun uraa
olisi voinut olla vielä tasaisemmin pyöreänä

Parannusta:
keskityin tasaiseen tuntumaan ja pitämään kädet lähellä toisiaan, taisi onnistua ihan hyvin
aika tasaista suorittamista
raviväistöistä tuli aika kivoja
loppuverkassa oli yhteys hevoseen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora