lauantai 9. syyskuuta 2017

Tukkoisena estetunnilla

Maanantain jälkeen iski flunssa ja kipeilin ja lepäilin sen jälkeen. Lauantaina oli seuraavan kerran aika mennä ratsaille, estetunnille Hempalla. Ruuna oli taas mennyt yhden tunnin alle ja löytyi sisältä. Sille oli vaihdettu kuolaimet ja suitset. Kuulemma paljon tasaisempi näillä. Itse en huomannut eroa. Martingaali viriteltiin taas lennossa.

Alkuverkka mentiin napakasti. Ensin siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin. Meitä ei piiskattu vaan kommentointi oli lähinnä että hyvältä näyttää. Hemppa nyki tavalliseen tapaansa eikä venyttänyt ravia ennen kuin muistutin raipalla. Laukkaa tultiin oikeassa kierroksessa ja pompittiin samalla kavaletin yli muutaman kerran. Ihan ok.

Sitten loikittiin lankkupystyä. Ekalla kerralla askel ei sopinut yhtään. Odotin rauhallisesti ja Hemppa tökkäsikin vielä pikkuaskeleen eteen. Toisella kerralla tulin sujuvammin ja meni paremmin. Sitten okseri pari kertaa, ihan siististi. Laukat taisi pääosin pysyä myötäisinä. Kerran korjasin askeleessa oikeasta vasempaan.

Tämän jälkeen tultiin rata kertaalleen. Suunnanvaihtokavaletti, kaareva linja kavaletilta lankkupystylle, vesimattopysty suunnanvaihdolla, sarja ja lopuksi linja okserilta kavaletille. Aivoni olivat ihan tukossa enkä nähnyt paikkoja yhtään. Ykkösellä laukka jäi vaihtumatta oikeaksi. Korjasin ravin kautta. Paikat tuli melko juureen mutta yhdessä mentiin kaikista yli. En oikein tehnyt päätöksiä. Okserillekin Hemppa hidasti. Aikamoinen kieltoriski. Yli kuitenkin. Eikä pudotuksia.

Luulin jo että lopetetaan mutta tultiinkin vielä uusintateitä. Kavaletti, tiukka oikea, vesimatto, tiukka vasen, pidempi tie kavaletille ja oikealle. Vaikeinta oli taas tiukka oikea heti ekan jälkeen. Ulkopohjetta huuteli ope ja kehui Hempan piruettilaukkaa. Omasta mielestäni katosi eteenpäinpyrkimys. Yhdessä mentiin kuitenkin pystystä yli. Loput kaarteet menivät sujuvasti. Meille olisi riittänyt tämä mutta kun muut saivat tulla uudestaan niin minäkin pyysin kaksi ekaa. Nyt kaarre oikealle meni mielestäni vielä sujuvammin. Yhä tuossa voisi tinkiä linjasta ja hypätä vinoon mutta sellaisia ei nyt mietitty.

Kentällä ei taas meinattu ehtiä ravata. Se vähä oli kuitenkin taas tasaisempaa ja nyt polki paremmin takaa ja oli sitä myötä myös edestä tasaisempi. Peltolenkki ja tiepätkä ravia. Hemppa meni vähän hätkyväksi mutta toimi kuitenkin.

Ihan hyvä viimeistelytreeni. Itseäni haittasi päänsärky flunssaa enemmän eikä onneksi tuntunut kovin pahalta. Ajatuksen tukkoisuus haittasi ehkä enemmän. Tämän jälkeen vaihtoon meni siis lähes koko varustus ohjia ja kuolaimia myöten kisoissa sallituiksi ja sopiviksi. Mutta eihän se ole niin justiinsa treeneissä.

Ongelmia:
nyki ohjia
kuskin ajatus ei oikein virrannut
ponnistuspaikat olivat välillä mitä sattuu
pukitti ainakin kerran

Parannusta:
helposti kaikesta yli
lopuksi uusintareititkin menivät suht sujuvasti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora