lauantai 23. syyskuuta 2017

Lauantain koulutunnille 4 v Robin

Lauantaiaamuna arvottiin ratsut estekisoihin. Kasikymppiin sain Lolan ja toiseksi ratsuksi tarjottiin Robinia. Mikä ettei. 50 - 60 cm. Tosin en ole junnun selässä vielä koskaan ollut, joten nyt lähdettiin korjaamaan asiaa.

Ruuna löytyi 5 kaverin joukosta pihatosta. Hoitaessa oli oikein kiltisti. Eikä edes pupeltanut kaikkea suuhunsa. Ratsautuminen ok ja maneesissa 5 ratsukon tunnilla käyttäytyi oikein moitteettomasti.

Kivan reipas itse. Säätyi ja pysyi aika rentona. Alkuun tehtiin muutamia käyntiväistöjä lävistäjällä. Ope kehui. Ravissakin humma oli rento ja tasainen. Jos pyysi enemmän vauhtia niin lähti herkästi takomaan. Ope sanoi että käyttää takasiaan luonnostaan hyvin. Ei tehty mitään kovin ihmeellisiä. Ravattiin ympyrällä, vähän väistätettiin perää sisään ja ulos. Yhä pysyi rentona. Kevensin kaikki tehtävät eli en istunut ravia alas.

Lopputunnista tehtiin itsenäisiä laukannostoja ja sai jatkaa laukkaa. Kovin pitkiä pätkiä ei mahtunut menemään. Robin nosti herkästi väärää, joten rupesin helpottamaan nostoja ja tein ne kulmissa tai ympyrän avoimella sivulla kohti seinää. Tämä auttoi. Laukka ei ollut niin tasapainoista ja siinä oli turpa pidemmällä. Sai kuitenkin säilytettyä laukan pääty-ympyröillä. Eikä kiihdytellyt.

Loppuravissa annettiin pidempää ohjaa. Kiihtyi ihan aavistuksen. Lopulta istuttiin alas ja ajattelin että siirrytään saman tien käyntiin. Mentiinkin pari kierrosta vielä ravia ja sitten sai siirtää istunnalla käyntiin. Humma pisti työvaihteen silmään eikä halunnut laskeutua käyntiin. Lopulta ohjasin nurkkaan.

Todella kiva ja tolkku hevonen. Jonkun tällaisen voisin haluta omaksi. Ja paljon tasapainoisempi kuin moni vanhempi idän ihme.

Ongelmia:
takominen
tuli helposti vääriä laukkoja
laukka ei ollut niin rentoa ja tasapainoista

Parannusta:
todella rento ja tasainen
ihanan kuuliainen ja hyvin koulutettu

Juuli videoi tuntiamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora