lauantai 16. syyskuuta 2017

Onnistunut kisapäivä

Lauantaina saatiin lupa lähteä Hempan kanssa LidRidin ykköskisoihin. Luokkina 80 ja 90 cm. Apulaisia ei ollut liiaksi, joten pakkasin ruunan kyytiin ja huristeltiin kisapaikalle ihan keskenämme. Ehkä ensimmäinen kerta kun kuskasin hevosta yksin? Keli oli ensimmäistä päivää syksyisen keltainen ja vähän tihutti. +9°C.

©Milla

Omaan tapaani aikataulu ei lopulta ihan pitänyt ja kun pääsin kisapaikalle oli radankävely jo menossa. Hoitaja vahtimaan ratsua ja radalle etsimään oikeita esteitä. Ratapiirrosta en ehtinyt nähdä. Onneksi rata oli looginen 367.1 ja esteet seurasivat toisiaan ilman kikkoja.

Ratapiirrokset.

Sitten ratsun pikavarustus ja tyrkylle verkkaan. Enkä ollut mistään myöhässä. Ravailin ja taivuttelin. Hemppa aavistuksen kavahteli liikettä ja ääniä katsomosta mutta sain sen pidettyä töissä. Herättelin liikkeelle mutta silti päivän ekalle pikkupystylle tuli kielto. Nyt syy jäi itselleni mysteeriksi. Ihan tavallinen puomieste, ei mitään tuijotettavaa. Ok laukka ja paikkakin olisi osunut. Onneksi tämä jäi päivän ainoaksi kielloksi.

Itse radalla näytin Hempalle erikoisemmat esteet. Musta lankkukolmonen oli monelle muulle vaikea. Laukka päälle ja vääristä laukoista huolimatta tehtiin ripeä nolla. Ainakin eka kolahti mutta kaikki pysyivät onneksi paikoillaan. 30 ratsukon joukossa saatiin tällä sininen ruusuke. Palkintojenjaossa olin kovin hämmentynyt, sillä meidät kutsuttiin paikalle vasta kolmantena eikä mistään tätä ennen selvinnyt että palkittiin ylimääräinen ykkönen.




©Milla
Ysikympin verkkaan en ollut ihan yhtä ajatuksen kanssa menossa ajoissa mutta onneksi henkilökunta kävi kutsumassa meidät paikalle. Nyt verkassa ei tullut kieltoja mutta pudotus tuli. En tainnut taas kovin monta hyppyä ottaa. Sen verran hässäkkää verkassa oli että joku ratsasti uralla meidän päällemme (oltiin ravissa/laukassa). Eikä Hemppa potkaissut siinäkään vaiheessa kun vieras hevonen tuuppasi takalistoon. Inahti kyllä ettei tämä ole kiva juttu.

Kisarata oli onneksi edellisen luokan ykkösvaiheesta tuttu, joten ei tarvinnut opetella mitään uutta.

Vaikka ysikympin arvosteluna oli A.0.0 niin päätin silti edetä ripeästi. Tämä kannatti ja saatiin edellistä sujuvampi ja siistimpi rata. Yhä ripeä nolla ja se palkittiin poistuessa punavalkoisella ruusukkeella.


Milla kuvasi videommekin.


Ysikympin ruusuke teemaväreihin.
©Milla

Tämä oli nyt kolmas viikonloppu ja viides startti putkeen ruusukkeilla. Tästähän tulee suorituspaineita.

Päivän saalis. ©Milla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora