maanantai 19. kesäkuuta 2017

Toinen kerta Merlotilla, nyt maastohyppyjä

Maastoestehommat jatkuvat perinteisesti. Kahden päivän kenttäkurssi Keravalla ennen juhannusta. Keli oli aurinkoinen ja tuulinen +21°C ja meitä oli samat 5 kurssilaista kuin viime vuonnakin. Ratsujako meni taas uusiksi ja sain Merlotin. Kimo ruuna, jolla menin koulutunnin lokakuussa 2012.

Nyt osasin olla ajoissa paikalla ja sain hokit ährättyä kiinni ilman paniikkia. Ohje oli satuloida tarpeeksi eteen eikä missään tapauksessa kävellä löysällä vyöllä. Satula kuulemma valuu taakse ja kipeyttää hepan selän. Aikataulua oli vähän aikaistettu ja tähdättiin puoleksi jo pellolle.

Alkuun taas itsenäinen verkka. Nyt mentiin pari lenkkiä possujunassa ravia ja laukkaa. N. 10 min. Merlot tuntui tasaiselta. Vaihtoi välillä laukkaa itsekseen, välillä pyynnöstä.

Verkkahyppynä tultiin ensin minitukkilaavu, trippeliksi taisi ope kutsua. Sitten se + pöytä. Seuraavalla kierroksella eka + valkoinen. Kolmannella eka, valkoinen ja laavu. Ihan jees. Käytiin etupellolla loikkimassa (tarkkaa järjestystä en muista) iso hauta, ns. sianselkä, pikkuhauta, tukki perään, toisella kierroksella pari tukkia lisää. Osa myös toiseen suuntaan. Isolle haudalle ensin vähän peruuteltiin (käynnissä) mutta toisella yrityksellä mentiin jo yli.

Sitten tuli mäen päällä isompi tukki ja alashyppy, perään vielä tukki veteen ja pieni keltainen tukki. Aloitin löysästi ja alashyppyyn heppa tyssäsi ja peruutti sivuun. En muista otinko uuden lähestymisen mutta sitten päästiin alas. Toisella kerralla aloitin paljon reippaammin ja alku sujui hyvin. Sitten sama tukki veteen, vedestä ylämäkeen hyppy ja lopuksi vielä yksi tukki.

Lopuksi tultiin vielä tukki veteen ja hyppy ylös vedestä. Oltiin kuulemma molemmat liikaa nenällämme. Merlot loikkasi todella kaukaa ylös ja vietti kummasti vasempaan reunaan. Saatiin sakkokierros ja pari lisää kun aina vaan heppa viime hetkellä painui vasemmalle ja loikki ohjurikepin yli. Myös silloin kun ope laittoi sinne johteen. Kertaalleen kolhaisi takasuojankin rullalle. Siirsin raipan vasempaan käteen mutta olin liian jäässä että olisin osannut käyttää sitä. Aiemmin sillä sai toivottuja tuloksia.

Ihan loppuun loikattiin vielä kahdesti sama hyppy alas veteen. Ensimmäinen oli aikamoinen pommi ja toinenkin ihan hyppy. Paljon helpommin tähän suuntaan.

Muutamia huonompia hyppyjä tuli ja alas- ja ylöshypyt olivat itselleni taas ne vaikeimmat. Merlot tuntui aika luottoratsulta. Harmi vaan että olen niin hyvä ratsastamaan hevosia pitkiksi ja löysiksi. Opelta tuli sangen niukasti palautetta enkä muista kertaakaan kuulleeni mitään kun tilanne oli päällä.

Loppuun ravailtiin hetki itsenäisesti ympäriinsä, sitten letkassa tallille, heppojen hoito ja Merlot parin kaverinsa kanssa yöksi laitumelle. Ylöshypystä oli tullut takaseen pintanaarmu, desinfioin varmuuden vuoksi.

Ongelmia:
osaan ratsastaa hevoset pitkiksi ja löysiksi
ylös- ja alashypyt oli vaikeimmat
kommentteja taisi tulla vähemmän kuin aiemmin

Parannusta:
ratsu tuntui turvalliselta
keli oli huippu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora