keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kehumalla kelvollista

Keskiviikon koulutunnille toivoin Harmoniaa ainakin kolmatta kertaa putkeen. Arvasin oikein enkä saanut sitä. Dumboa olisin veikannut mutta tulikin Limoza. Ratsukoita tunnille tuli 7 ja tamma oli jo valmiiksi hommissa. Ehkä siksi vähän vertynyt. Lämmintä oli n. +15°C eikä satanut vaikka tihku-uhka oli.

Alkuverkat mentiin pitkällä ohjalla, myös ravit. Kyllä se vähän hidastui kun rupesin lyhentämään ohjia. Toiseen suuntaan sain taivuteltua ihan ok ravissa mutta toiseen otettiinkin heti laukat. Ensimmäinen nosto käynnistä oli joka kerta onneton. Eli ei noussut. Mutta kun tamma pääsi jyvälle niin tuli oikein kivoja nostoja. Kovin virkeää laukkaa ei ihan alkuun tullut. Mutta edettiin kuitenkin.

Välissä taidettiin vähän ravailla ja pyöritellä jokunen voltti. Päivän tehtävä meni siten, että ennen kulmaa käyntiin, (suoralla hevosella) laukannosto, 10 askelta laukkaa, raviin ja ristikkäisessä kulmassa sama uudestaan. Ensin oikea kierros. Limoza kuulemma laukkasi perä sisällä ja alkuun tuli sangen kummallisia suoristusohjeita. Palauta ulkojalka omalle paikalleen oli vielä ihan ok muttei auttanut. Sitten painoa ulos, sisäjalkaa taakse ja takaosan siirtämistä sillä (ei vaihtanut laukkaa). Kun lopulta rupesin ajattelemaan avoa niin auttoi. Sillä olisi mielestäni voinut aloittaa. Toiseen suuntaan päästiin heti suoraan ja ope hämmästeli että mitä tein. Ajattelin sitä avoa.

Välissä tehtiin muutamat takaosakäännökset. Aika kunnianhimoisesti aloitettiin 180° käännöksillä. Eihän siitä kovin hyvää tullut kun ensimmäisen askeleen jälkeen Limoza heitti perän sivulle ja ajatteli kai että tässä piti vain kääntyä mahdollisimman nopeasti. Sain kuitenkin muutamia asiallisiakin askeleita.

Käynnistä raviin ja laukkaan päästiin ihan siististi raippaamatta. Loppuverkassa ravasi ok ja patistellen ok+. Kun ohjaa sai päästää pidemmäksi niin irtosi kunnon lennokasta menoa. Hyvin hidasti istunnasta käyntiin mutta pompahti siitä vielä takaisin raviin ja kesti kierroksen verran saada takaisin käyntiin.

Ihan ok tunti. Mutkaisista ranteista tuli alkuun sanomista ja takaosakäännöksessä kyynärkulmat suoristuivat. Jalkoja piti malttaa pitää myös hiljaa. Mutta käsistä, kenotuksesta tai nousevista jaloista ei tullut niitä tavallisia kommentteja. Ehkä asiat oli tänään hyvin?

Iltaruokansa tamma söi todella nahkeasti. Suihkutettavasta ötömyrkystä jännittyi mutta kesti kuin hevonen. Yöksi pääsi kavereiden kanssa pihalle.

Ongelmia:
takaosakäännöksissä perä vippasi
pukitti jokusen kerran
tamman kipeähkön selän takia suositeltiin keventämistä (ei haitannut keventää)

Parannusta:
sain suoristettua laukassa
ei ollut nahkeimmillaan
teki ihan siistejä laukannostoja
loppuraveissa pitkin ohjin eteni lennokkaasti
muistin kehua monesti joka kierroksella kun teki hyvin
ei ollut kovin raskasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora