torstai 25. toukokuuta 2017

Taivuttelua pikkuesteillä

Torstaina oli vapaapäivä, joten päädyin heti aamusta 3 hengen estetunnille. Ratsuna tietysti Hemppa (joka oli taas jemmattu eri tarhaan). Ennen tuntia tunnustelin jalkoja ja olihan etusissa jotain orastavaa lämpöä. Laitoin martigaalin mutten korvahuppua. Mentiin pihalle kuten arvelinkin ja siellä oli pari estettä valmiina. Keli oli aurinkoinen +13°C, fleece pysyi kuitenkin päällä.

Alkuverkassa annoin Hempan ehkä olla aavistuksen pitkä. Eteni omasta halustaan ja oikean kierroksen ravissa oli jotain hiuksenhienoa epämääräisyyttä. Laukka oli rentoa ja etenevää. Yritin taivutella ravissa ja laukassa.

Ensimmäinen verkkatehtävä oli ravissa lötköpuomien yli ravailua. Vasempaan piti taivuttaa paremmin ja liikkua aktiivisemmin. Oikeassa kierroksessa muistin ihan itse vahtia ettei kaula mene liikaa mutkalle. Sitten laukassa sama. Lyhyt hevonen, taivuta vasemmassa kierroksessa. Hemppa vähän yritti nykiä vastaan mutta uskoi aina lopulta. Nopeammin pitäisi saada kuulemma tilanne kuntoon.

Tehtävänä tultiin kaksi kierrosta ympyröitä. Päätyyn kavaletti ja sen yli ympyrä, pitkän sivun keskeltä ristikko ja ympyrä maapuomin yli,  toiseen päätyyn samanlainen kavaletti ympyröineen. Ensimmäinen kierros oli ihan ok. Toinen oli meidän päivän paras. Siisti ja tasainen. Oikea kierros ihan ok mutta epätasaisempi. Myös toisella kerralla. Paikat ei osuneet yhtä hyvin kuin vasemmassa. Laukat pysyi kuitenkin aina myötäisinä ja hypyissä oli helppo olla.

Ratana tultiin päädystä kavaletti, lävistäjältä okseri, toisessa päädyssä kavaletti ja radan ympäri pysty, kavaletti, vesimatto ja kavaletti. Joka kerta laukka jäi vaihtumatta okserilla. Nopeampia korjauksia kaipasi ope. Toisella kierroksella tein omia bonusympyröitä väärien laukkojen takia. Myös pystyillä laukat vaihtuivat oikeiksi vaikkei olisi pitänyt. Tukee teoriaani siitä että ei tahdo tulla esteeltä alas paino oikealla etusella. Tai ollaan muuten vain vinoja.

Ensimmäisellä kierroksella oli pikkuesteet, ehkä 60 cm. Toisella ehkä 80 cm ja lopuksi tultiin vielä sakkona kavaletti-okseri-kavaletti ja sekin taas vähän pienempänä. Ope oli lopulta tyytyväinen. Sain pidettyä Hempan lyhyenä ja aktiivisena vaikka se välillä yritin nykiä pidemmäksi. Laukan korjauskin onnistui jo ennen uraa. Alkuun mentiin kavaletinkin yli väärässä laukassa kun elättelin toiveita että vaihtuisi hypyssä.

En ollut hypyistä erityisen innoissani. Enemmän olin huolissani vähän enemmän havaittavasta oikean ravin epämääräisyydestä. Open kommentti oli että ei onnu. Katsotaan miten huomenna käy Artsissa.

Sain luvan käydä kävelemässä loppukäynnit maastossa. Käytiin ensin vähän matkaa tietä pitkin ja sitten peltolenkki aiemman aurausjäljen mukaisesti. Nyt vihertää jo täälläkin.

Ongelmia:
yritti nykiä pitkäksi
lopuksi laukat vaihtuivat vääriksi
yksi kavalettihyppy epäsynkassa

Parannusta:
kivan tasainen
ei mitään pöllöilyjä tai kiihdyttelyä
ei kieltoja eikä pudotuksia
kuski ei saanut asennostaan huutia
tykkäsin tehtävistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora