maanantai 15. toukokuuta 2017

Ei ihan niin kamalaa

Arvasin ihan oikein että estetunnille tulee taas Wane, Limoza tai Kropek. Tänään viimeksi mainittu. Ensimmäistä kertaa ikuisuuteen myös Hoo oli tunnillamme. En ollut Kropekista mielissäni mutta vielä vähemmän olisin halunnut Limozan. Asennoiduin että kaikki kura niskaan vaan, nyt opitaan. Tänään meitä oli tunnilla 5.

Mennessä auton mittari näytti +8°C, palatessa enää +3°C. Esteet oli valmiina, samoin Kropek jo hommissa pikkuesteillä. Siellä jolkotteli sarjasta ohi kerta toisensa jälkeen. Käytiin poikkeuksellisesti alkukäynnitkin laavulla.

Alkuverkan menin takki päällä. Heppa eteni suorilla mutta volteilla hyytyi. Tultiin kavalettien yli. Volttailu niiden yli oli tuskaa. Kertaalleen potkaisiin kavaletti kumoon. Esteenä loikittiin lävistäjän pystyä ensin kohti valokulmaa. Ekalla kerralla väärä laukka. Toisella vaihtui oikeaksi kuten pitikin. Suht siistiä, joten riitti.

Rata oli alkuun lävistäjän pysty toiseen suuntaan, pitkän sivun okseri ja toisen pitkän sivun (eli keskellä kenttää) 1 askeleen sarja. Aloituskorkeus oli hyvin maltillinen. Vääriä laukkoja ja epätasaisia ponnistuspaikkoja. Alkuradan pidin raippaa oikeassa kädessä mutta ennen sarjaa vaihdoin sen vasempaan. Ihan tarpeeksi nopea en ollut sillä Kropek ehti juosta sarjan b-osan ohi. Mutta yllätyksenä tämä ei tullut. Käänsin hepan heti oikealle ja komensin raipalla vasemmalle puolelle. Ruuna tajusi että tämä ei ollut ok eikä yrittänytkään samaa toiste. Varmistelin silti vähän ja tultiin sarja vähän sisäreunasta.

Oliko toinen ja ehkä kolmaskin kierros vielä samalla korkeudella. Yhä pääosin vääriä laukkoja. Kertaalleen putosi sarjan a kun tultiin niin juureen. Muuten ruuna nosti jalkansa huonommistakin paikoista yli. Sitten väliin lisättiin kavaletit kaareville teille ennen ja jälkeen okserin. Tultiin väärässä laukassa ja heppa pudotteli raville. Kerta toisensa jälkeen. Ei tullut pääntaputtelua. Muuten n. 80 cm esteet meni ihan ok. Vaikka kuulemma toin turhan juureen. Yritin vain osua esteille ja saada myötälaukkaa.

Olin ihan mielissäni että päädyin tänään hiillostukseen. Sainko loppuun peräti 3 sakkokierrosta. Viimeisellä tehtiin suosiolla voltit väleihin ja riittävän iteroinnin perusteella kavaletin ja okserin väliin tuli 4 askelta odottaen ja jälkimmäiseen väliin 3 askelta kunnolla edeten. Aiemmin tuli puolikkaita sen jälkeen kun oltiin päästy ravista eroon. Okserihypyissä oli alkuun hankala olla kun paikka oli huono mutta rohkeasti Kropek meni yli. Eikä pitkiksi karanneet ohjat niin haitanneet, hyvin ehti ohjata kavaletille. Viimeinen kierros oli sitten myötälaukkoja lukuunottamatta jo suht hyvä. Olin tyytyväinen että meiltä tämä vaadittiin ja saatiin mahdollisuus parantaa. Eikä ollut edes rankkaa kun rata oli niin lyhyt eikä höykkyytetty monta kierrosta putkeen.

Loppuraveissa Kropek oli hetkittäin ihan ok. Vähän lisää omaa aktiivisuutta olisin kaivannut. Loppukäynnit käytiin laavulla. Keli oli yhä kaunis ja aurinkoinen.

Ongelmia:
myötälaukat hukassa
kuski ei aina tyylikkäästi mukana hypyissä
yksi kielto
yksi pudotus
askeleet kavaleteille oli vaikea sovittaa oikein

Parannusta:
ei yrittänytkään kieltää toiste
eteni ihan asiallisesti
ei ollut kuolemaksi
ensimmäinen tunti Kropekilla kun ei ollut ihan kamalaa alusta loppuun

Anni kuvasi mutta kuvat ovat hukassa. Lisäytyvät jos joskus löytyvät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora