keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Ei pahinta tahmailua ja kevään ensihyttyset

Keskiviikkona pääsin reilun viikon tauon jälkeen Mallulle iltatunnilleni. En ollut vieläkään flunssan jäljiltä ihan iskussa, joten Limoza ei ollut mikään erityisen mieluinen yllätys ratsuksi. Ratsukoita tunnilla oli hurjat 7, joten luki että pidetään vartti pidempään. Olin lopulta tunnin ja 9 minuuttia ratsailla mutta riitti oikein hyvin.

Limoza oli pyörinyt itselleen kevätmudat, joten harjaamiseen meni aikaa. Onneksi lopulta tuntikaveri tuli auttamaan ja laittoi suitset. Taluttaessa vaadin liikettä ja lopulta pelkkä pienen pieni raipan kohotus riitti. Ei tapeltu tässä vaiheessa.

Ratsailla Limoza liikkui käynnissä kelvollisesti. Onneksi oli koko kenttä tilaa. Melko pian otettiin raville. Ei juossut onneksi kovin pitkänä mutta ohjia ei kärsinyt lyhentää sillä silloin sammui vauhti. Puristelin pohkeilla eteen ja olin hiljaa kun eteni. Yritin muistaa kehuakin. Raippaa käytin vain jos ns. tuhmaili eli siirtyi itse ravista käyntiin. Pyöriteltiin vähän ympyröitä eikä ollut yhtään niin kamalaa kuin pelkäsin.

Sitten ruvettiin tekemään väistöjä. Ensin käynnissä uralta sisään. Melko pian tuli kehotus tehdä myös takaisin uralle. Alkuun vaikeaa oli suoristaminen, sitten eteneminen ja myöhemmin vielä takaosan hallinta. Yllättävän asiallista kuitenkin. Sitten sama ravissa. Siinäkin vähän meinasi hyytyä. Lopulta kuski hyytyi ensin ja kun oltiin tehty ihan asiallisia toistoja ja ope rupesi siivoamaan niin otin omin lupineni käyntiin. Pyörittiin useampi minuutti käynnissä ja yritin hakea avuille. Vähän suunnanvaihdon jälkeen jatkoin minäkin ravissa ja tein väistöt toiseenkin suuntaan. Olisi pitänyt lopettaa jo yhtä aikaisemmin sillä viimeinen kierros oli yksi huonoimmista.

Laukat otettiin onneksi käynnistä. Toinen puoli kentästä käyntiä, toinen laukkaa ja keskelle ympyrä. Vasen laukka nousi ilmavasti mutta rullasi huonosti. Parani onneksi vähän ja ympyrällä lopulta hieman tasoittui. Oikea meinasi alkuun nousta vääränä ja ympyrällä oli vielä vaikeampaa. Pari parempaa ympyröintiä saatiin aikaiseksi mutta lopulta ope pyöritti meitä siinä kierrostolkulla kun Limoza ei halunnut myödätä. En tiedä taas mitä tein edellisellä kierroksella erilailla.

Laukkojen jälkeen loppuraveissa tamma liikkui ihan asiallisesti itse. Mutta kun kaipasin lennokkuutta niin taas jouduin pyytämään. Tuli aika hyvä. Työlästä silti. Mutta taipui helposti molempiin suuntiin. Pitkin ohjin kun piti siirtää istunnalla käyntiin niin halusikin jolkotella ravissa. Pari kierrosta kunnes löytyi käynti.

Limoza jatkoi vielä seuraavalle tunnille. Lämmintä oli vielä tässä vaiheessa n. +8°C, mennessä +11°C.

Ongelmia:
hyttysiä
käynnissä kiemursi suoralla lapa edellä uralle
laukka rullasi huonosti

Parannusta:
ei ollut kaikista hitaimmillaan
loppuraveissa oli ihan ok

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora