maanantai 29. toukokuuta 2017

Sopivasti vauhtia iltapäiväesteillä

Iltapäiväksi keli vähän lämpeni. Uskalsin lähteä t-paidalla (lyhythihaisella poololla) liikkeelle. Vaatetus oli sopiva eikä vieläkään satanut. Ratsukseni sain ison rautiaan Rocca-ruunan. Ensivaikutelma ei ollut erityisen lupaava vaan heppa oli makuuni liian muhku ja liian ruuna. Ratsulla oli suussa olympiat ja ohjat kakkosrenkaassa, joten tästä päättelin että menohaluja saattaa löytyä.

©Rachel Howard


Ruuna oli fiksu tapaus ja sopivasti menossa. Hyppyvuoromme valikoitui heti alussa neloseksi. Nyt lähdettiinkin eri suuntaan. Ensimmäinen hyppy tuli vastaan ihan yllättäen kulman takaa. Räpellettiin ravissa yli. Välillä tuli esteitä yllätyksenä vastaan. Käytiin myös kauhukujalla. Meitä ei päästetty ihan ensimmäisten perään vaan piti jättää vähän hajurakoa. Käsky oli ettei saa mennä liian lujaa. Hyvin meni ja oli kiva hypätä useampi este putkeen. Luulin jo aiemmin että homma loppuu ja otin liian aikaisin raviin, hyvin hidasti. Uusi laukka päälle vielä vikalle esteelle. Odottelut heppa oli ihan rauhassa.

Omistaja valvoi hyppyjämme.
©Rachel Howard


Käveltiin melko pitkä pätkä tietä ja siinä heppa alkuun tohotti menemään kaula hiessä. Vähän pidemmällä ohjalla oli rauhallisempi. Käytiin myös puolikas viime vuoden alakiepistä. Tännekin meidät päästettiin kolmen poppoon keulilla. Meni aivan superisti enkä ehtinyt jännittää alashyppyäkään. Omistaja lupaili että huomenna saadaan hypätä koko kieppi.

Paluumatkalla hypättiin pellon ylälaidasta tukkisarja, 4, 4 ja 6 askelta väleihin. Lopuksi päädyttiin alapellolle ja kuvaaja otti meistä otoksia. Hypättiin siinäkin tullessa useamman esteen pätkä ja oli oikein mainiota. Lähilammen ympärillä otettiin vielä hyppyjä ja tultiin veden läpikin. Lopuksi vielä portaat ylös (tätä lähestyessä ei menneet pidätteet läpi), tukki ja viimeinen hyppy oli kentälle.

Oikein mainio reissu ja piti niellä omat ennakkoluuloni Roccasta. Oli lopulta päivän mieluisin ratsuni.

©Rachel Howard


Ongelmia:
tohotti käynnissä
kertaalleen vähän lähti kiihtymään kohti portaita

Parannusta:
sopivan innokas
ei tuijotellut
helpompi hyppy kuin McQueenilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora